maanantai 3. toukokuuta 2010

Kausi avattu!

Tulipa vetäistyä ennen lomaa vappuviikonlopun mittainen harjoitusreissu mökille, ja siinä samassa rytäkässä saatiin avovesikausi avattua. Jäät olivat lähteneet keskiviikkona, ja lauantaina pääsin kalahommiin. Uusi vapa ja kela ovat kerta kaikkiaan aivan loistavat! Siimakin vaikuttaa ihan ok:lta, pitkäheittoista ja suht vahvan oloista, joskin vieläkin ottaa pattiin kun jossain vaiheessa sattui pieni heittojumi kun siiman päässä oli 25-grammainen Strike Pro:n sini-hopeainen Baby Buster, ja NAPS! Katselin voimattomana kun viehe ja kuuden euron titaanitapsi jatkoivat matkaansa kohti loppusijoituskohdettaan, järven pohjaa. Voi perkele.

Siinähän sitä sitten ihmeteltiin. Lähemmäs parikymmentä euroa järven pohjassa, vaan minkäs teet. Eniten ehkä ketutti se, että vain muutamaa heittoa aiemmin olin nakellut kelluvaa Zaltia. Ei voinut sitten se heittojumi silloin sattua, eipä perkeles tietenkään... Uppoava viehe kun saatiin nokalle, niin parinkymmenen heiton päästä napsahti. No, tappioita tulee joka kausi, ketuttaa vaan kun meni noin makea viehe matkassa. Olen todella vakuuttunut tuosta Baby Busterin uinnista, pelkällä katkokelauksellakin syntyy tajuttoman makean näköistä kyljenkääntöä ja liukua, pakko varmaan ostaa tuollainen sinihopeainen Busa uudestaan kun epäilen sen olevan ottiväri. Huomasin myös, että Babyihin on tullut noita ns. Wolfpack-värejä, joten voisi ehkä kesän mittaan käydä Wobblerissa katselemassa mitä on tarjolla

Oli muuten kyllä kyllä ensimmäinen ja viimeinen titaanitapsi jonka ostin tämä Patriotin jyhkeä patukka, ei ole kyllä tällä pojalla vaan varaa moisia hassata vielä bonuksena uisteen lisäksi jos siima katkeaa. Se uiste jo korpeaa niin saatanasti, ja sitten vielä se perkeleen titaaniperuke! On vähän epäselvää, katkesiko siima solmusta vai keskeltä. Solmua kyllä luulen, ei vain kestänyt pientä jumitusta. Olin laittanut siihen unisolmun ja vahvistanut sen pikaliimalla. Sitäkin mietin, että olisiko se Palomar sitten kestänyt, kun siinä kuitenkin siima menee tapsin holkista silmukkana, eli toisin sanoen kaksinkerroin. Täytyy varmaan vaihtaa Palomariin kuitenkin, en saa tältä epäilykseltäni muuten rauhaa. Vähän olen kuitenkin vielä epäilevällä kannalla tuon Spiderwiren suhteen, mutta katsellaan nyt. Kerran jouduin purkamaan siimaa muutamia kymmeniä metrejä, kun kelalle oli päässyt löysää siimaa ja se alkoi tehdä pussia puolalle. Vähän erilaistahan tuon punotun siiman kanssa pelaaminen on kuin monofiilin, kun saa ihan eri lailla olla tarkkana ettei tule löysiä heiton loppuvaiheessa ja että heittojumeja ei syntyisi. Reenataan, reenataan, ja katsotaan sitten onko tuo siima kelpo kamaa.

Ja niin, ne kalat. Viikonlopun mittaan kävi aika selkeästi ilmi, että liian aikaisin oltiin liikkeellä. Jäät olivat olleet poissa vasta pari päivää, ja hauki oli vielä kudulla. Kävin nakkelemassa luodolla jigejäkin, mutta taisi ahvenellakin olla muut kuviot mielessä. Eipä siinä mitään, parin viikon päästä loma alkaa, ja sitten on varmaankin luupää laiha ja perkeleen nälkäinen, joten uskoisin että kalaonni kääntyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti