Talvi jatkuu jatkumistaan, ja kevättä odotellessa on viehepakki jatkanut täyttymistään. Aika ajoin löytää vieläkin mukavia tarjouksia, jotka ovat ns. ohittamattomia. Ja taashan tässä kävi niin. Mutta sitä ennen mainittakoon vastahankittu Kalamiehen pikkujättiläinen-kirja, joka on kyllä varsinainen kalaäijän raamattu. Suosittelen ihan ehdottomasti jokaiselle kalastusta harrastavalla tai kalastuksesta kiinnostuneelle, aivan huikea opus. Hintaa on suht runsaasti, mutta on otettava huomioon että järkäle on tosiaan tuollaisen vanhanaikaisen kuvitetun perheraamatun kokoinen, eli ei niinkään "pikku" jättiläinen kuin nimi antaa ymmärtää, vaan aivan helvetillinen kirjanmurikka. Jos tuota ei vielä hyllystä löydy, niin nyt ostoksille!
Tänä vuonna jigihommien lisäksi ajattelin tulevalla kaudella tutustua hieman jerkkaamiseen. Koska en halua satsata jerkkivehkeisiin heti kättelyssä, olen hommannut kevyempiä jerkkejä joita saa nakeltua jordaaniin normaaleilla haukivehkeilläkin. Erä-lehti hehkutti Strike Pro:n Baby Bustereita maasta taivaaseen joulukuun numerossaan, iso Busterhan on jo melkoinen käsite jerkkihommissa, mutta liian iso minun tarpeisiini. Niinpä Baby Bustereita on kotiutettu sitä mukaa kun on sopuhintaan löytynyt. Ensimmäiseni plokkasin venemessuilta, sen taisin aiemmin jo mainitakin. Kaikkiaan niitä on nyt neljä, firetiger, kromi, sini-kromi ja "hot pike"-haukipalttoo. Niillä lähdetään lypsämään räkäpuikkaria jonkasta, kovin odotuksin.
Kävin tuossa Honkkarissa pyörähtämässä, ja siellähän oli kärryllinen jerkkejä alessa. Kärryssä oli Salmoja ja jumalattoman isoja Savage Geareja. Ostin kymmensenttisen Salmo Sliderin, kun puoleen hintaan sai. Vähän on kyllä stydi vekotin, 46-grammaa on minun 15-40-grammaisen viehesuosituksen omaavalle haukikepilleni vähän liikaa, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Kun halvalla sai, perkeles! Sulo Vilén-ilmiö toistaa itseään. Näillä vehkeillä, plus kahdella Jerk-Itin pienellä Pike Slingerillä, lähdetään kokeilemaan jerkkien ihmeitä. Salmoa lukuunottamatta vehkeet ovat aika mallikkaan kokoisia, joten pienellä nykimisellä ja kelauitolla homman pitäisi toimia hienosti. Siis ainakin teoriassa.
Motonetissä käydessä löytyi sopuhintaan Bomberin 15A-pintamalli, kauniilla kuparinhohtovärityksellä, ja Luhr Jensen Krocodile-lusikka, hologrammipintaisena, 30-grammaisena ja kummallisella VMC:n SureSet-koukulla josta olen jonkun mainoksen joskus nähnyt. Kolmihaaraisessa koukussa on siis yksi isompi haara, joka ilmeisesti pitäisi markkinointimiesten mukaan tehostaa kalan tartutusta. En tosiasiassa tiedä onko tuosta oikein mitään iloa, mutta eiköhän se toimi siinä missä muutkin koukut, kunhan sen pitää terävänä.
Tuota tavaraa alkaa olla sen verran, että olen pähkäillyt pääni puhki sen suhteen, miten tuota kaikkea kannattaisi säilyttää ja kuljettaa. Tähän asti olen selvinnyt mökillä olevalla pikkupakilla ja pienellä vieherasialla. Nyt homma on posahtanut rukkasista sen verran, että käytännössä mulla on täysi Patriotin keskikokoinen vieherasia täynnä jigejä, ja sen lisäksi iso Savage Gearin jerkkirasia melko pullollaan lusikoita, jerkkejä, Stormin suspeja ja vaappuja. Lisäksi on tietysti erinäinen määrä kaikenlaista tarpeellista sälää, kalapihtiä, puntaria, leikareita, tapseja, koukkuja, kelojen varapuolat, timanttikovasin ja koukkukivi yms yms yms. Eli tavaraa on ns. helvetisti. Olen vähän miettinyt että hommaisin Varustelekasta jonkun armeijan ylijäämärepun sopuhintaan, joka sitten saisi toimittaa kalastusrepun virkaa. Siinä saisi kaiken tarpeellisen kulkemaan. Olen vähän tutustunut netissä valikoimaan, täytynee kipaista paikan päälle lauantaina tutkimaan veskoja livenä. Tämä on ainakin toistaiseksi paras idea, varsinainen viehelaukku eikä etenkään pakki tunnu minulle sopivalta ratkaisulta.
tiistai 16. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti