Busteria postiluukun täydeltä

Taisinkin viimeksi mainita että olin tilannut pari Strike Pro:n Baby Busteria lisää. No niin, lähettivätpä perkeleet sieltä nettikaupasta sitten yhden väärän värisen Beibin. Ensin sai niitä odotella hyvän tovin, ja sitten kun paketti viimein luukusta kolahti, niin sen sijaan että olisin saanut tilaamani C202-Hot Pike-värin, niin perille tulikin C196, eli Baby Pike. No, en minä jaksa tuota ruveta palauttelemaan kuitenkaan, jäi vain jotenkin tästä nimeltä mainitsemattomasta nettikaupasta muutoinkin kuin tämän värisekoilun osalta aika epäluotettava fiilis.. joten jatkossa tuskin tämän kaupan palveluita käytän.

Niin tai näin, onneksi se toinen tuolta tilattu vauva-Busse olikin sitten ihan oikeaa mallia, eli 114E, Blue Chrome. Ihan helvetin hyvännäköinen pikkupatukka, niin kuin ovat oikeastaan nuo kaikki. Ja pirun hyvät Ownerin kemiallisesti teroitetut koukut. Hyvin harvassa uisteessa on defaulttina kovinkaan häävit koukut, mutta Baby Bustereissa asia on erittäinkin hyvin mallillaan.

Tässä taannoin muuten jotenkin heräsin tajuamaan myös sen, että onhan sitä perkele Strike Pro:lla olemassa myös Buster Jerk II, eli se 12-senttinen ja 37-grammainen kapula! Perkeles, sitähän nyt heittelee minun haukikepilläni ihan ilokseen! En ollut jotenkin ymmärtänyt sen olemassaoloa, luulin että on olemassa vain se alkuperäinen 15-senttinen/75-grammainen pötkäle. Ja kun sitten vielä Mekarolla oli noista kakkos-Bustereista ihan mukavat alennukset, niin pitihän sieltä sitten kaksi putikkaa tilata. Värikartta noissa oli aika rajallinen, mutta sain tänään kotiutettua nettikeskusteluissa jo melko legendaarisen maineen saaneen C41:sen, eli Skitmörtenin, eli siis paskasärjen, ja sitten vähän pienemmän maineen omaavan, mutta oikein nätin näköisen C76:den, eli Natural Perch-raitapuseron.

Olen tässä pitkin talvea naureskellut partaani eri nettifoorumien Buster-harrastajien intoa, joka tiettyjen kalamiesten osalta on ihan pelkkää keräilyä, ja hetkittäin on vähän kyseenalaista päätyvätkö nämä jerkit ikinä edes veteen. Mutta jotenkin sellainen pikkuinen kuume tässä on tarttunut itsellekin, vaikka tässä nyt on jo pienempää Busaa enemmän kuin riittävästi niin huomaan ajattelevani, että ehkä vielä tuo väri... ja sitten vielä tuo toinen... Ainakin C47 Thunderbird ja Orange Tiger olisivat sellaisia mitkä ajattelin vielä käydä Wobblerista hakemassa, ennen kuin toukokuinen mökkilomani koittaa. Ja tämän kauden päätavoitteena kun alunperin piti olla ottaa jigihommat haltuun! No, niin tämä jerkkitouhun kevyempi äärilaita kiilasi tähän hyvin vahvasti mukaan, ja eipä siinä mitään. Varmasti ehditään kyllä uittaa sekä jigiä että jerkkiä tällä kaudella ihan tarpeeksi. Ensin mainitulla koitetaan vokotella appuraa ja kuhaa, ja sitten kosiskellaan jänkäkoiraa noilla länsinaapurin kehittelemillä murkuloilla.

Pari sanaa muista välineistä. Nimittäin nyt kun on alkanut tulla tuota "raskaampaa sarjaa" (minun välineisiini suhteuttaen) mukaan uistinpakkiin, on alkanut mietityttää perukeosasto. Siiman suhteen ei ole huolta, Spiderwireni on 0,30mm / 18,7kg vetolujuudella, mutta tapsien, ja etenkin lukkojen kestävyys mietityttää. Tällä hetkellä minulla on paria eri tapsia varastossa, 30-senttisiä Patrioteja ja samanpituisia Kuusamon vaijeriperukkeita. Molemmat ovat ihan jytyä tavaraa, mutta nuo viehelukkojen kestävyydet mietityttävät. Etenkin noissa kuusamolaisissa nuo lukot arveluttavat minua, että siinä vaiheessa kun tuollainen 37-grammainen patukka lyödään siihen kiinni ja aletaan nakkelemaan, niin pysyvätkö ne kiinni? Tai varsinkin sitten kun se syvyyksien limaniska jysäyttää sen kalikan suuhunsa?

No, niinpä ostoslistalle on nyt ilmaantunut perukkeita. Titaani kiinnostaa, eniten siksi että noissa järeissä titaanitapseissa tuntuu olevan myös saman mittakaavan leikarit ja lukot. Patriotin titaaniperukkeita katselin jo kaupassa, lukot näyttivät Berkleyn Crosslockeilta ja leikarissa oli jyhkeänoloiset hitsatut renkaat. Ajattelin hommata taipuisaa tapsia, koska aion uittaa runsaasti muutakin kuin vain jerkkejä. Mutta jotenkin tuolla tapsipuolella tuntuu että tarjontaa on paljon, mutta aika vaikea on löytää mitään ihan ehdottoman ohittamatonta ja kompromissitonta ratkaisua. Tietysti sitä voisi jostain Fortress Predatorista ja irtona myytävistä Crosslockeista näperrellä omat tapsinsa, mutta en tiedä.. Nähtäväksi jää mihin ratkaisuun päädyn.

Laukkuongelma ratkesi itsestään. En edes ehtinyt Varustelekaan asti, kun tajusin että minullahan on omasta takaa käyttämätön musta olkalaukku runsailla taskuilla jossain jemmassa. Kaivoin sen kätköistä esiin, puhdistin pölyt, ja avot! Sisään hujahti kaksi medium-kokoista Patriotin boksia, toisessa koukut, viilat, jigipäät, tapsit, uistinrenkaat, painot yms pientarvikkeet, ja toisessa jigiarsenaali, sekä itse kalastuslaukun kuningas eli jättikokoinen Savage Gearin boksi pullollaan vaappua, lusikkaa, suspia ja jerkkiä. Sivutaskuihin mahtui sopivasti pihdit, vaaka ja muu tarpeellinen. Etupuolella on vieläpä kolme jykevää metallilenkkiä, joihin saa esimerkiksi karbiinihaa'alla näppärästi kamaa kiinni. Problem solved!

Perjantai-iltana riipaisin pari tölkkiä olutta ja katselin länsinaapurin haukikuninkaiden vääntämän Gäddfeber-nimisen kalastuspätkän. Leffassa ovat tositoimissa melko legendaariset jerkkipäälliköt, eli itsensä Torbjörn "Buster" Jensen, siis juurikin se kaveri jonka Buster Jerkin on suunnitellut, sekä Stefan "Trumman" Trumstedt, joka myöskin on jerkkihommissa suhteellisen laajalti tunnettu karpaasi. No, itse pätkähän on siis aivan järjetöntä meininkiä. Ukot repivät aivan mahdottomia petoja ylös toinen toisensa jälkeen kuin liukuhihnalta, ja meno on kaikin puolin kuin moukarihäkissä. Ihan älytön meno, tuota pätkää ei missään nimessä kannata missata jos sen jostain onnistuu käsiinsä haalimaan. Kovaa kalastuskuumetta se kyllä herättää, eli siitä ainoa varoituksen sana. Omalla vastuulla!

No, nämä jutut olivat tällä erää tässä, mutta laitetaan bonuksena vielä pari fotoa, joissa muutamia talven mittaan sopuhintaan tehtyjä löytöjä. Tässä siis ihan mitätön murto-osa siitä, mitä on tullut hamstrattua syksystä asti.. Viimeisen vuoden sisään kalavehkeisiin upotettua rahamäärää en viitsi laskea. Eipä siitä tiedosta mitäään hyötyä olisi kuitenkaan!

Kevät lähenee, pakki täyttyy

Talvi jatkuu jatkumistaan, ja kevättä odotellessa on viehepakki jatkanut täyttymistään. Aika ajoin löytää vieläkin mukavia tarjouksia, jotka ovat ns. ohittamattomia. Ja taashan tässä kävi niin. Mutta sitä ennen mainittakoon vastahankittu Kalamiehen pikkujättiläinen-kirja, joka on kyllä varsinainen kalaäijän raamattu. Suosittelen ihan ehdottomasti jokaiselle kalastusta harrastavalla tai kalastuksesta kiinnostuneelle, aivan huikea opus. Hintaa on suht runsaasti, mutta on otettava huomioon että järkäle on tosiaan tuollaisen vanhanaikaisen kuvitetun perheraamatun kokoinen, eli ei niinkään "pikku" jättiläinen kuin nimi antaa ymmärtää, vaan aivan helvetillinen kirjanmurikka. Jos tuota ei vielä hyllystä löydy, niin nyt ostoksille!

Tänä vuonna jigihommien lisäksi ajattelin tulevalla kaudella tutustua hieman jerkkaamiseen. Koska en halua satsata jerkkivehkeisiin heti kättelyssä, olen hommannut kevyempiä jerkkejä joita saa nakeltua jordaaniin normaaleilla haukivehkeilläkin. Erä-lehti hehkutti Strike Pro:n Baby Bustereita maasta taivaaseen joulukuun numerossaan, iso Busterhan on jo melkoinen käsite jerkkihommissa, mutta liian iso minun tarpeisiini. Niinpä Baby Bustereita on kotiutettu sitä mukaa kun on sopuhintaan löytynyt. Ensimmäiseni plokkasin venemessuilta, sen taisin aiemmin jo mainitakin. Kaikkiaan niitä on nyt neljä, firetiger, kromi, sini-kromi ja "hot pike"-haukipalttoo. Niillä lähdetään lypsämään räkäpuikkaria jonkasta, kovin odotuksin.

Kävin tuossa Honkkarissa pyörähtämässä, ja siellähän oli kärryllinen jerkkejä alessa. Kärryssä oli Salmoja ja jumalattoman isoja Savage Geareja. Ostin kymmensenttisen Salmo Sliderin, kun puoleen hintaan sai. Vähän on kyllä stydi vekotin, 46-grammaa on minun 15-40-grammaisen viehesuosituksen omaavalle haukikepilleni vähän liikaa, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Kun halvalla sai, perkeles! Sulo Vilén-ilmiö toistaa itseään. Näillä vehkeillä, plus kahdella Jerk-Itin pienellä Pike Slingerillä, lähdetään kokeilemaan jerkkien ihmeitä. Salmoa lukuunottamatta vehkeet ovat aika mallikkaan kokoisia, joten pienellä nykimisellä ja kelauitolla homman pitäisi toimia hienosti. Siis ainakin teoriassa.

Motonetissä käydessä löytyi sopuhintaan Bomberin 15A-pintamalli, kauniilla kuparinhohtovärityksellä, ja Luhr Jensen Krocodile-lusikka, hologrammipintaisena, 30-grammaisena ja kummallisella VMC:n SureSet-koukulla josta olen jonkun mainoksen joskus nähnyt. Kolmihaaraisessa koukussa on siis yksi isompi haara, joka ilmeisesti pitäisi markkinointimiesten mukaan tehostaa kalan tartutusta. En tosiasiassa tiedä onko tuosta oikein mitään iloa, mutta eiköhän se toimi siinä missä muutkin koukut, kunhan sen pitää terävänä.

Tuota tavaraa alkaa olla sen verran, että olen pähkäillyt pääni puhki sen suhteen, miten tuota kaikkea kannattaisi säilyttää ja kuljettaa. Tähän asti olen selvinnyt mökillä olevalla pikkupakilla ja pienellä vieherasialla. Nyt homma on posahtanut rukkasista sen verran, että käytännössä mulla on täysi Patriotin keskikokoinen vieherasia täynnä jigejä, ja sen lisäksi iso Savage Gearin jerkkirasia melko pullollaan lusikoita, jerkkejä, Stormin suspeja ja vaappuja. Lisäksi on tietysti erinäinen määrä kaikenlaista tarpeellista sälää, kalapihtiä, puntaria, leikareita, tapseja, koukkuja, kelojen varapuolat, timanttikovasin ja koukkukivi yms yms yms. Eli tavaraa on ns. helvetisti. Olen vähän miettinyt että hommaisin Varustelekasta jonkun armeijan ylijäämärepun sopuhintaan, joka sitten saisi toimittaa kalastusrepun virkaa. Siinä saisi kaiken tarpeellisen kulkemaan. Olen vähän tutustunut netissä valikoimaan, täytynee kipaista paikan päälle lauantaina tutkimaan veskoja livenä. Tämä on ainakin toistaiseksi paras idea, varsinainen viehelaukku eikä etenkään pakki tunnu minulle sopivalta ratkaisulta.

Kauden 2009 tähtihetkiä

Kaudella 2009 tuli käytyä kalalla jonkin verran, enemmänkin olisi voinut siihen satsata jos aikaa olisi ollut enemmän irrotettavana. Pääasiallisesti tuli keskityttyä kesäloman aikaan, ja siihen viiteen viikkoon mahtuikin monenlaista kokemusta. Myös kesäkauden viikonloput menivät melko tiiviisti vesillä.

Kesäloman avaus oli juhlava, kun ensimmäisenä lomapäivänä toisella heitolla laiturilta kiinni jysähti kolmekiloinen hauki. Oli jotenkin raukean oloinen, varmaankin lämpimistä vesistä johtuen, ja antoi melko pienillä tappeluilla periksi. Ruokakalaksi sen otin, ja mukava alku lomalle kaikin puolin. Haukea tulikin kauden mittaan aika pirusti, tosin pääasiallisesti kooltaan tuota kolmen kilon luokkaa, joten suurhauet pysyivät piiloissaan edelleen. Naapurin mies nappasi pari suvea takaperin kymppikiloisen, joten sitä mörköä kohden ne ajatukset usein tuntuvat tempautuvan.. No, ehkä vielä jonakin päivänä!

Kun sitten ehdin varsinaisesti vesille asti, oli haaveissa tietysti kuha. Päivän mittaan tuli pähkäiltyä viehetaktiikoita, iltasella pukattiin vene vesille, vavat vireeseen ja vieheet vetoon. Kesän paras ottipeli tuntui taas olevan savumuikun värinen Rapala Original floating. Se on jotenkin ihan voittamaton vehje tuolla tummavestisellä järvellä. Minulla on kaksi vapaa vedossa, ja enpä kovin montaa kalaa uistelureissuilla muulla kuin savumuikulla saanut. Voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta, joten toisessa vavassa testailtiin erinäköisiä kuvia mutta toisessa kiskotaan savumuikkua alusta loppuun. Toimii kuin junan vessa.

Kesän riemukkain uistelureissu oli jäädä täysin kalattomaksi. Olin pyörinyt illansuussa parisen tuntia auringonlaskua ihaillen järvellä, ilman kalan kalaa. Kaksi kertaa oli jotain kiinni, mutta irtosivat ennenkuin sain edes näkösälle. Olin tulossa selältä, päättäen ajella takaisin rantaan ja lähteä vetämään unta palloon. Lähdin tekemään venellä laajaa kaarta kohden lahtea, jonka pohjukassa laiturimme on. Kesken kaarron alkoi döörin räikkä huutaa. Ei muuta kuin vapa kouraan ja kelaamaan, mutta taas sama juttu. Siimaa oli ehkä 10 metriä enää ulkona kun irtosi. Ja silloin söi miestä. Hetken ajattelin kelaavani siimat sisään ja ajavani urku auki lahdenpohjaan. Päätin kuitenkin laskea muikun takaisin uimasille, ja kuinkas sitten kävikään.

Olin laskenut siimaa ehkä 15 metriä ulos, kun vesi vaahtosi. Siima juoksi vielä ulos kun alko sellainen polskiminen veneen takan että oksat pois. Jotain oli siis napannut kiinni paikallaan olevaan vieheeseen jota laskin ulos. Sen on pakko olla hauki, ajattelin polskimisen nähdessäni. Lähdin kelaamaan, mutta kaveri tulikin kuin uppotukki sisään ilman mitään vastustelua. Silloin heräsi ajatus - onko tuo perhana sittenkin kuha? Kun sain viimein kalan veneen vierelle, nousi vedestä selkäevä, ja minä riemuitsin. Kuha se on! Haavi kouraan ja kuhanpatukka paattiin pois kuleksimasta. Ehkä 1,5-kiloinen, mainio ruokakala oli veneessä. Munat olivat jo menossa pataan, mutta viime metreillä tämä kaveri pelasti sen reissun! Hymyssä suin laituriin, pikainen fileointi ja sitten tyytyväisenä nukkumaan. Se ilta jäi elävästi mieleen osoituksena siitä, ettei kannata heittää kirvestä kaivoon vaan painaa hamaan loppuun asti.

Tänäkin kesänä tuli ilmiselväksi se ahaa-elämys, että kuhanuistelussa olisi äärimmäisen tärkeää jaksaa tehdä niitä kaarteluita, nopeuden muutoksia ja muita kommervenkkejä. Kuten tuossa edellä kertomassani esimerkissä, lähes aina kuha ottaa kiinni kaartaessa, kun uisteen nopeus muuttuu. Se on varmaankin se viimeinen ärsyke kuhalle, joka seurailee saalistaan pidempiäkin matkoja, kun saalis hidastaa tai nopeuttaa yhtäkkiä uintiaan. Tämä on yksi niistä asioista, joka täytyy pitää tulevalla kaudella tiiviisti mielessä. Kyllä se suoraan ajellessakin aikanaan iskee, mutta kikkailemalla mahdollisuudet kasvavat. Lähes jokainen uistelutärppi viime kaudella tuli veneen kaartaessa, suorilla pätkillä sai enemmän haukea kuin tuota himoitsemaani kuhaa.