Kojamoralli vai raitapaitakaislikko?

Vaikkakin pienenä poikana sain ikimuistoisesti tuon syvyyksissä vaanineen hirviön haksahtamaan pikkuiseen kuparilippaan, ei siitä suoraan syntynyt kalastukseen mitään kovin intohimoista rakkaussuhdetta. Kalastus oli edelleen osa minun elämääni, yhtä pienessä määrin tosin kuin aina ennenkin. Kärsivällisyyteni ei oikein riittänyt vastaamaan kalastuksen vaatimuksia.

Vanhemmalla iällä kalastuksen rooli minun elämässäni on lähtenyt kasvuun. Ensin isieni tapaan verkkokalastuksen muodossa, ja myöhemmin olen alkanut upota vapavälineillä kalastuksen ihmeellisen maailmaan yhä syvemmälle. Aikuisiällä olen löytänyt itsestäni sen kärsivällisyyden jonka puute minut lapsena kalastuksesta viehätyksestä vieraannutti. Olen löytänyt sen tosiasian, jossa kalastuskokemuksesta vain puolet on varsinaista kalastusta - toinen puolisko on luonnossa olemista, rauhoittumista, rentoutumista, suoranaista meditaatiota. Kalaa ei koskaan lähdetä ottamaan. Joskus tullaan tyhjin käsin takaisin - munat pataan, mutta silti mieli on hyvä. Olennaista ei ole suursaalis, vaan tekemisen mielekkyys, rauhoittuminen ja hiljentyminen veden äärellä.

Viime kesänä kalastusintoni lähti kasvuun entisestään, ja vietinkin järvellä suuren osan maalla viettämästäni vapaa-ajasta. Hauentuppia annetttiin kiitettävästi, ja mykistävän kauniiden kesäiltojen lukemattomat vetouistelusessiotkin olivat yllättävänkin kuharikkaita.

Kuume on edelleenkin jatkuvassa nousussa, ja tänä talvena olenkin sitten keskittynyt päivittämään kalustoa parempaan malliin talven alennusmyyntejä ja tarjouksia koluten. Kesällä tuli jo ostettua uusi Abun vetovapa sekä Ambassadeur 6000 toisen samanlaisen kaveriksi (siinä setissä tosin vavan virkaa toimittaa Blue Foxin Striker), ja nyt oli aika sitten satsata heittovehkeisiin. Ja himppasen verran lapasestahan tämä talvi on sitten kalastusvälineiden suhteen lähtenyt. Siitä seuraavalla kertaa hieman lisää.