Kuitusiima - suuri kusetus vai nerokas innovaatio?

Syksystä asti olen miettinyt kuitusiimaan siirtymistä. Olen lukenut lukemattomia testejä, mielipiteitä, kokemuksia ja näkemyksiä. Eri kalastusfoorumit ovat pullollaan mielipiteitä puolesta ja vastaan, eri merkkien ja siiman paksuuksien ja käyttötapojen suhteen on melkoinen kirjo mielipiteitä. Joku juju tässä hommassa täytyy kuitenkin olla, koska niin laajalle levinnyttä tällaisen modernin avaruusajan punotun siiman käyttö tätä nykyä harrastajien keskuudessa on.

Homma saa kaikkiaan aika naurettavia piirteitä, kun toisensa kumoavia mielipiteitä on niin paljon. Joidenkin mielestä lähes täysin venymätön kuitusiima ei sovellu esimerkiksi vetouisteluun lainkaan, kun taas toinen koulukunta sanoo sen olevan omiaan juuri siihen touhuun koska se tartuttaa kalan paremmin kuin venyvä monofiili. No mikä sitten on totuus? Se on varmaan osittain molempia, kummassakin näkemyksessä on helppo nähdä omat pointtinsa. Ja edelleen, jotenkin on tullut mietiskeltyä sitä, onko koko narussa hevon helvetin järkeä, kun sitä käytettäessä varoitellaan suorastaan jäätävällä sotkuherkkyydellä ja sillä, että vaikkapa heittojumin aiheuttamassa äkkipysäyksessä napsahtaa paksukin siima poikki samantien, mistään vetolujuuksista riippumatta. Siinähän sitten napsauksen jälkeen katselet kun viidentoista euron luottopulikka lentää kesäillan auringossa kauniisti kimallellen pidemmälle kuin koskaan - ilman palautusmahdollisuutta. Samaten kuitusiima on tietysti ihan perkeleen kallista. Yli kaksi kymppiä sadan metrin rullasta on vanhan koulun miehelle melko hurja hinta. Monofiiliä kotiuttaa samalla rahalla melkoisen kakun.

Toisaalta venymätön siima takaa ylittämättömän tuntuman kalastukseen. Samaten pidemmät heitot ovat tosiasia, koska voidaan käyttää huomattavasti ohuempaa siimaa monofiiliin verrattuna, vetolujuuden kärsimättä.

Liiotellaanko siimakeskustelussa siis yleisesti ottaen hyötyjä vai haittoja? Ja onko hyötyjen ja haittojen balanssi sellainen, että siimaan kannattaa satsata? Ikänsä monofiilillä kalastaneelle on vähän vaikea kuvitella sitä eroa, mikä markkinamiesten mukaan kuitu tullessaan tuo. Aiemmin siima on ollut ehkä epäolennaisin osa minun kalastustani, tärkeintä on vain ollut riittävä vetolujuus. Muutoin sillä ei ole ollut mitään merkitystä. Mainittavaa tuntumaahan paksulla, tai sen puoleen ohuellakaan monofiililla ei ole, lähinnä klassisella perstuntumalla on menty vuodesta toiseen.

Jos kuitusiimojen voittokulku jotain on, niin ennen muuta se on siimoja valmistavien jenkkifirmojen onnistunut markkinointibuusti joka on langennut otolliseen maaperään. Yhtiöt ovat luoneet hienoja, tyylikkäitä brändejä jotka kilpailevat kalamiesten suosiosta kukin tavallaan. Se, vastaako oikeasti saavutettu hyöty tämän kaiken markkinanhypetyksen suuruutta, jää nähtäväksi kun pääsen itse kokeilemaan moista ihmenarua käytännössä. Vaikea uskoa kuitenkaan koko hommaa ihan täydeksi siimapuljujen suureksi puhallukseksi, niin moni siihen kelkkaan on kuitenkin hypännyt. Eikä yksinomaan nuori polvi, vaan monet jopa vähän kokeneemmatkin kalaveijarit.

No, pähkäilyni on kuitenkin jotanut minut sille tielle, että haluan ehdottomasti kokeilla kuitua itse. Haluan nähdä, onko siitä aidosti hyötyä ja etua. Enää olisi päätettävä, minkä näistä lukemattomista valmistajista valitsisin kokeiluni kohteeksi. Lueskelin vertailuja, kokemuksia, selailin nettifoorumeita ja lehtiä kyllästymiseen asti. Pitkällisen tutkailun perusteella päädyin siihen, että Power Pro ja Spiderwire tuntuivat olevan laajimmalti kehuttuja ja vakuuttavimman oloisia merkkejä, joten valinta olisi kaiketi nyt tehtävä niiden välillä. Näiden kahden välillä ei tarvinnutkaan hieman yllättäen juuri sen enempää pähkäillä, vaan ratkaisun teki jälleen kerran tämän talven alennusmyynnit. Löysin Spiderwiren EZ-Braidia sammaleenvihreänä versiona isolla 270 metrin rullalla hintaan 17,70 euroa. Eli siis ronskisti halvemmalla kuin mitä nuo kuitusiimat maksavat normaalilla 110 metrin rullalla. Eli suomeksi ihan voittajadiili, joten ei muuta kuin rahat tiskiin ja niin sitä oli tämä poika hypännyt hämähäkkivaijerin leiriin kuin varkain.

Jäiden lähdettyä, mikäli ne nyt joskus vielä tämän loputtoman talven jälkeen lähtevät, päästään muiden uusien vehkeiden ohella kokeilemaan, mistä koko kuitusiimasopassa on kysymys. Jännä nähdä, millaista tavaraa tuo sitten lopulta käytössä on. Nähtäväksi jää, tuleeko sitä siirryttyä kuituun pysyvästi, vai heitetäänkö moiset kuristusnarut yhden kauden jälkeen helvettiin ja palataan tuttuun ja turvalliseen kuminauhaan.

Kesävehkeitä keskellä talvea

Toukokuun kaksi lomaviikkoa ovat vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta sitä odotellessa on ehkä aihetta fiilistellä sitä kaikkea romua jota on tullut haalittua erinäisistä alennusmyynneistä pitkin talvea. Homma pyörähti käyntiin sillä, että löysin Hong Kongin alesta todella hyväntuntuisen ja laadukkaan haspelikelan pilkkahintaan. Alun perin olin iskenyt silmäni erääseen Abu Garcian kelaan, mutta se tuntui jotenkin hemmetin huonolaatuiselta ja väljältä venkulalta, joten päätin skipata sen suosiolla. Ostamani kela on Pflueger Asaro, hieman harvinaisempi merkki Suomen markkinoilla, mutta laatuvaikutelma on ainakin näin kuivatestailun perusteella melko huikea. Satuin lukaisemaan joulukuun Erä-lehdestä sittemmin arviota kyseisestä kelasta, ja kovasti tuntuivat kehuvan.

Hyvä ostos siis, etenkin ottaen huomioon sen että maksettavaksi jäi 31,60. Samalla mukaan tarttui samaten Pfluegerin (tai oikeastaan Shakespearen, joka Pfluegerin omistaa) kahdeksanjalkainen Supreme-vapa, joka sekin oli melko mukavassa alessa, kun satasen vavasta jäi maksettavaa kolmisenkymppiä. Nyt oli siis uusi, laadukas ja erittäin tasapainoinen setti kasassa odottelemassa kevättä. Ja tietysti tuskastuminen tähän talveen kasvoi hetki hetkeltä, ja kevät tuntui koko ajan kaukaisemmalta.

Muutama viikko myöhemmin sitten tuli käytyä Motonetissä ihan muilla asioilla, olisinko nyt lasinpesunestettä ollut autoon ostamassa, kun silmiin osuikin pullollaan ollut melko mittavan kokoinen kalastusvälineiden alennuskori. En tiedä kauanko suoritin kaivauksiani, mutta kun hiki hatussa tongittuani lopulta pääsin lähtemään kassalle päin, oli mukaan tarttunut kaksi Rapalan 13-senttistä Huskya, samaten kaksi Rapalan X-Rap Shadia, Kuusamon ruskea/kuparinen helmi-Kuha, 28- ja 20-grammaiset helmi-Räsäset, firetiger-värinen jerkki-Professor, iso Jakin katkovaappu, kuusi Stormin Wild Eye Pro-kalajigiä, puolet sirppipyrstöllä ja puolet melapyrstöllä. Korista nappasin vielä matkaani kolme pussillista Kalle Paavolan KP-Softbaits- mato- ja kalajigejä, ja koko tähän pamaukseen paloi pätäkkää alle 40 euroa. Tästä siis voinemme päätellä, että kalastusvälineet kannattaa ostaa talvella, mikäli vain suinkin mahdollista.

No, jokuhan tietysti olisi voinut lopettaa shoppaamisen tähän, mutta tulihan sitä sitten eksyttyä myös Vantaan Honkkariin, jossa homma taas lähti tutuille urille. Sieltähän löytyi heti kättelyssä Rapalan Magnumeja kolme kipaletta kympillä, ja se kolme sieltä sitten mukaan valikoitui, niitä pienempiä 9-senttisiä versioita. Tarjouksessa oli myös Jerk-It:in Pike Slinger-jerkkejä, joita irtosi kaksi kympillä, ja nappasinkin pikkuiset 10-senttiset hauki- ja raitapaitaväritteiset kapulat matkaan. Abu Garcian Atom-peltejä lähti neljä kympillä, joten... Niin, no. Totta kai.

Talven mittaan on muutenkin tullut osteltua kaikennäköistä, pari Strike Pro:n Baby Busteria ostin venemessuilta kun intouduin Erä-lehden hurjasta vauva-Busan hehkutuksesta niin kovasti. En noita isoja jerkkejä viitsi ostella, ne ovat vähän turhan valtavia kakkosnelosia nille vesistöille joissa itse kalastelen. Mutta sen verran tämä jerkkihypetys on minuunkin uponnut, että kokeiltavahan se on. Uskoisinkin, että näillä vauvaversioilla kyllä takuuvarmasti ennen pitkää nousee limaraketti jos toinenkin. Stormin suspeja hommasin pari pakettia myös, niitä kahta pienempää kokoa. Budget Sportista löytyi pienellä alennuksella Kuusamon Proffaa ja Räsästä, ja eihän niitä nyt voinut sinne jättää, vaikka eivät tosiaan olleet kuin pari euroa normihinnasta halvempia. Niitä kuitenkin tarvitsee aina.

Tutustuin myös Pro Logicin Savage Gear-malliston tarjontaan, ja vaikutuin etenkin 4Play-malleista, joissa on ehkä luonnollisin uintiliike jota olen missään vänkkyrässä tähän ikään nähnyt. No näitä kuumimpia swimbaiteja nyt ei alennuksesta tietysti löydä mistään, mutta sitä luokkaa ihastukseni oli, että paikallisesta Prismasta nasautin näitä kyytiin kaksin kappalein, sitä pienintä mallia firetiger- ja kromivärityksillä, ja samalla Savage Gearin ison uistinrasian.

Joku mistään mitään tietämätön voisi ehkä väittää, että on tänä talvena tältä pojalta lähtenyt hieman rukkasesta tämä touhu, mutta niinhän asia siis ei missään nimessä ole...

Kojamoralli vai raitapaitakaislikko?

Vaikkakin pienenä poikana sain ikimuistoisesti tuon syvyyksissä vaanineen hirviön haksahtamaan pikkuiseen kuparilippaan, ei siitä suoraan syntynyt kalastukseen mitään kovin intohimoista rakkaussuhdetta. Kalastus oli edelleen osa minun elämääni, yhtä pienessä määrin tosin kuin aina ennenkin. Kärsivällisyyteni ei oikein riittänyt vastaamaan kalastuksen vaatimuksia.

Vanhemmalla iällä kalastuksen rooli minun elämässäni on lähtenyt kasvuun. Ensin isieni tapaan verkkokalastuksen muodossa, ja myöhemmin olen alkanut upota vapavälineillä kalastuksen ihmeellisen maailmaan yhä syvemmälle. Aikuisiällä olen löytänyt itsestäni sen kärsivällisyyden jonka puute minut lapsena kalastuksesta viehätyksestä vieraannutti. Olen löytänyt sen tosiasian, jossa kalastuskokemuksesta vain puolet on varsinaista kalastusta - toinen puolisko on luonnossa olemista, rauhoittumista, rentoutumista, suoranaista meditaatiota. Kalaa ei koskaan lähdetä ottamaan. Joskus tullaan tyhjin käsin takaisin - munat pataan, mutta silti mieli on hyvä. Olennaista ei ole suursaalis, vaan tekemisen mielekkyys, rauhoittuminen ja hiljentyminen veden äärellä.

Viime kesänä kalastusintoni lähti kasvuun entisestään, ja vietinkin järvellä suuren osan maalla viettämästäni vapaa-ajasta. Hauentuppia annetttiin kiitettävästi, ja mykistävän kauniiden kesäiltojen lukemattomat vetouistelusessiotkin olivat yllättävänkin kuharikkaita.

Kuume on edelleenkin jatkuvassa nousussa, ja tänä talvena olenkin sitten keskittynyt päivittämään kalustoa parempaan malliin talven alennusmyyntejä ja tarjouksia koluten. Kesällä tuli jo ostettua uusi Abun vetovapa sekä Ambassadeur 6000 toisen samanlaisen kaveriksi (siinä setissä tosin vavan virkaa toimittaa Blue Foxin Striker), ja nyt oli aika sitten satsata heittovehkeisiin. Ja himppasen verran lapasestahan tämä talvi on sitten kalastusvälineiden suhteen lähtenyt. Siitä seuraavalla kertaa hieman lisää.

Tullako kalamieheksi?

Kalastus on ollut osa minun elämääni vaihtelevassa määrin koko elämäni. Olen viettänyt kesät maalla syntymästäni asti, joten vesistön läsnäolo ei ole voinut olla vaikuttamatta elämääni. Isäni harjoittaa pyydyskalastusta ties kuinka monennessa polvessa, siinä samaisessa järvessä ovat verkkoja kokeneet hänen isänsä, isoisänsä, ja heidän vanhempansa. Vaimot ovat vuosikymmenet ja vuosisadat läpeensä soutaneet ja huovanneet verkkoja miehilleen, aina sadattelujen ja kirosanojen siivittämänä mukamas väärään suuntaan ja liian nopeasti tai hitaasti. Siihen olen minäkin kasvanut, en meren lapsena vaan sisävesistöjen hellemässä huomassa.

Sitten kun olin jo mennyt kouluun, sain ensikosketusta vapavehkeillä kalastamiseen. Perin isoveljeni heppoisen vavan jossa oli sotkuherkkä umpikela. Opettelin heittämään sillä, ja sitä harrastelin vaihtelevalla innostuksella silloin tällöin kesäisin. Olin kuitenkin ehkä enemmän kiinnostunut uusien, jännittävän näköisten vieheiden hankkimisesta kuin itse kalastuksesta.

Melko pian kuitenkin tapahtui jotain, mitä en unohda koskaan. Ystäväni oli perheemme mukana mökillä, ja heittelin rannassa laiturilta. Olin heittelemässä viimeisiä heittoja, ennen kuin antaisin ystävälleni vuoron, kun jysähti. Vesi vaahtosi, vapa taipui ja jarru lauloi, sydän hakkasi ja pienet pojat olivat hetkessä paniikin partaalla. Ei minulla ollut minkään valtakunnan hajua siitä mitä pitäisi tehdä, en ollut saanut kalan kalaa vähäisillä heitoillani ennen tätä.

Ja nyt siiman päässä pyörivään pikkuiseen kuparilippaan oli ottanut jokin suunnaton syvyyksien hirviö, sisävesien Loch Ness, joka oli päättänyt ryhtyä taisteluun äärimmilleen jännittyneen pikkupojan kanssa. Tovin väsyttelyn jälkeen sain tanssitettua partnerini rantaan, huomatakseni kyseessä olevan aivan suunnattoman suuren hauen. Tosiasiassa kala oli pikkuinen hauentuppi, ehkä 30-senttinen, mutta pikkupojalle se oli sama kuin olisin taivutellut miekkavalaan mökkirantaan. Hauki oli tappelustaan väsynyt ja lojui rantamatalassa periksiantaneena, mutta keskenkasvuinen kalamies ei tiennyt mitä tehdä. Haavia ei ollut, ei liioin muita ideoita rantauttamisesta. Lähetin kaverinin hakemaan isää, joka saapui pelastamaan meidät pinteestä. Uskomaton saalis oli tosiasia, ja sitä voittajaoloa ei sanoin pysty kuvailemaan. Jokainen kalamies sen tunteen lapsuudestaan muistaa varmasti, ja siihen samaan oloon saa hyvin elävän tuntuman yhä edelleen, kun taas kerran vapa taipuu ja räikkä huutaa.