Tulipa vetäistyä ennen lomaa vappuviikonlopun mittainen harjoitusreissu mökille, ja siinä samassa rytäkässä saatiin avovesikausi avattua. Jäät olivat lähteneet keskiviikkona, ja lauantaina pääsin kalahommiin. Uusi vapa ja kela ovat kerta kaikkiaan aivan loistavat! Siimakin vaikuttaa ihan ok:lta, pitkäheittoista ja suht vahvan oloista, joskin vieläkin ottaa pattiin kun jossain vaiheessa sattui pieni heittojumi kun siiman päässä oli 25-grammainen Strike Pro:n sini-hopeainen Baby Buster, ja NAPS! Katselin voimattomana kun viehe ja kuuden euron titaanitapsi jatkoivat matkaansa kohti loppusijoituskohdettaan, järven pohjaa. Voi perkele.
Siinähän sitä sitten ihmeteltiin. Lähemmäs parikymmentä euroa järven pohjassa, vaan minkäs teet. Eniten ehkä ketutti se, että vain muutamaa heittoa aiemmin olin nakellut kelluvaa Zaltia. Ei voinut sitten se heittojumi silloin sattua, eipä perkeles tietenkään... Uppoava viehe kun saatiin nokalle, niin parinkymmenen heiton päästä napsahti. No, tappioita tulee joka kausi, ketuttaa vaan kun meni noin makea viehe matkassa. Olen todella vakuuttunut tuosta Baby Busterin uinnista, pelkällä katkokelauksellakin syntyy tajuttoman makean näköistä kyljenkääntöä ja liukua, pakko varmaan ostaa tuollainen sinihopeainen Busa uudestaan kun epäilen sen olevan ottiväri. Huomasin myös, että Babyihin on tullut noita ns. Wolfpack-värejä, joten voisi ehkä kesän mittaan käydä Wobblerissa katselemassa mitä on tarjolla
Oli muuten kyllä kyllä ensimmäinen ja viimeinen titaanitapsi jonka ostin tämä Patriotin jyhkeä patukka, ei ole kyllä tällä pojalla vaan varaa moisia hassata vielä bonuksena uisteen lisäksi jos siima katkeaa. Se uiste jo korpeaa niin saatanasti, ja sitten vielä se perkeleen titaaniperuke! On vähän epäselvää, katkesiko siima solmusta vai keskeltä. Solmua kyllä luulen, ei vain kestänyt pientä jumitusta. Olin laittanut siihen unisolmun ja vahvistanut sen pikaliimalla. Sitäkin mietin, että olisiko se Palomar sitten kestänyt, kun siinä kuitenkin siima menee tapsin holkista silmukkana, eli toisin sanoen kaksinkerroin. Täytyy varmaan vaihtaa Palomariin kuitenkin, en saa tältä epäilykseltäni muuten rauhaa. Vähän olen kuitenkin vielä epäilevällä kannalla tuon Spiderwiren suhteen, mutta katsellaan nyt. Kerran jouduin purkamaan siimaa muutamia kymmeniä metrejä, kun kelalle oli päässyt löysää siimaa ja se alkoi tehdä pussia puolalle. Vähän erilaistahan tuon punotun siiman kanssa pelaaminen on kuin monofiilin, kun saa ihan eri lailla olla tarkkana ettei tule löysiä heiton loppuvaiheessa ja että heittojumeja ei syntyisi. Reenataan, reenataan, ja katsotaan sitten onko tuo siima kelpo kamaa.
Ja niin, ne kalat. Viikonlopun mittaan kävi aika selkeästi ilmi, että liian aikaisin oltiin liikkeellä. Jäät olivat olleet poissa vasta pari päivää, ja hauki oli vielä kudulla. Kävin nakkelemassa luodolla jigejäkin, mutta taisi ahvenellakin olla muut kuviot mielessä. Eipä siinä mitään, parin viikon päästä loma alkaa, ja sitten on varmaankin luupää laiha ja perkeleen nälkäinen, joten uskoisin että kalaonni kääntyy.
maanantai 3. toukokuuta 2010
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Siima- ja solmusoppaa sunnuntain ratoksi
Tulipa tuossa kokeiltua hetken mielijohteesta Spiderwiren siiman kestävyyttä ja solmujen pitävyyttä. Kuitusiimoihinhan suositellaan lähes poikkeuksetta aina Palomar-solmua, ja sillä liipaisinkin pätkän siimaa kiinni jousivaa'an koukkuun. Toisen pään sidoin karabiinihakaan, kiepitin pari kertaa ympäri ja aloitin tasaisen vedon. Ensimmäisellä yrittämällä kävi selvästi ilmi se, että erittäin liukkaasti pinnoitettu Spiderwire EZ Braid luistaa Palomarilla hyvin helposti. Maksimivetolujuus ei ehtinyt kertaakaan ylittää 2-3 kilon lukemia, kun solmu antoi pätkän verran periksi ja luisti, lopulta luistaen kokonaan auki. Mitä ihmettä?
Melko kummallista, kun ajattelee että tämä on siis kaikkien kuitusiimavalmistajien suositussolmu. No, ensimmäinen ajatus tämän jälkeen oli suorittaa testin kakkososio, eli kokeilla miten vanha kunnon iät ja ajat monofiilisiimoissa käytetty Uni-solmu pitäisi kuitusiimassa. Kyseessähän on siis erittäin simppeli solmu (jota tosin toki Palomarkin mitä suurimmassa määrin on) joka on ns. ikuisesti kiristyvä, eli kiristyy aina kohti kiinnityskohdettaan. No, ehkä hiukan yllättäen Uni-solmu olikin testissä ihan täyttä rautaa, ei luistanut aavistustakaan vaan piti ja piti. Loppuun asti. Jousivaa'an asteikko oli 11:sta kiloon saakka, ja sinne asti päästiin kunnes asteikko loppui kesken ja jossain vaiheessa siima sai tarpeekseen ja katkesi keskeltä. Ei siis solmusta.
Melko hämmentävää kaiken kaikkiaan. Eikö Palomar olekaan paras solmu kuitusiimoille? Hieman tämä pistää sitä kyseenalaistamaan. Kokeilin vielä pikaliimalla vahvistettua Palomaria, ja se kyllä piti kuin tauti, kunnes siima katkesi jälleen keskeltä. Joten kyllähän se toimii, mutta vain kun luistaminen estetään pikaliiman kanssa. Ehkä jotkut muut siimat, jotka eivät ole niin liukkaita pinnotteeltaan, toimivat paremmin Palomarin kanssa. Mutta onpa perkeleen hyvä että tuli testattua tämä näin kuivaharjoitteluna! Olisi syönyt miestä melkoisesti menettää kala tai viehe, tai pahimmassa tapauksessa molemmat, luistavan solmun takia. Jatkossa siis käytän joko Uni-solmua, tai sitten vahvistan Palomarin pikaliimalla. Tai sitten vahvistan vainoharhaisena solmun kuin solmun pikaliimalla, tarvikepakista kun kätevä levitysharjalla varustetti pikaliimapullo valmiiksi löytyy.
Näistä parista testistä sai Rapalan halpis-jousivaaka tarpeekseen, ja hajosi. Joten uusi kalavaaka siirtyi ostoslistalle. Vähän ehkä harmittaa se, että asteikko ei riittänyt kertomaan todellista murtumislujuutta. Siima on 0,30mm, ja luvattu vetolujuus on 18,4kg, mitä siima ei varmastikaan oikeasti kestä, mutta arvioisin sen ehkä olevan jossain 14-15 kilon paikkeilla. Joka tapauksessa, pienet orastavat epäilykseni tuon siiman laadusta tuli nyt kumottua, sillä kovin tuntuu olevan vahvaa tavaraa tämä Spiderwiren EZ Braid. Kunhan vielä pääsee kokeilemaan sitä käytännössä, niin tiedetään sitten että onko se validia tavaraa vai joutuuko tässä vielä PowerPro-kaupoille.
Tuoreessa Erä-lehdessähän oli paksujen kuitusiimojen vertailu, ja melko hurjaa liioittelua oli vetolujuuksien ilmoittamisissa valmistajien toimesta. En sitten tiedä ketä tällainen vedätys palvelee, jos todelliset lukemat ovat niinkin huomattavasti alemmat kuin mitä tiettyjen merkkien osalta oli havaittavissa. Kautta linjan kuitenkin jokainen valmistaja liioittelee lukujaan jonkin verran. Aika kummalliselta kuulostaa, mutta näköjään näin näillä markkinoilla pelataan. Ja kuluttajan, eli tässä tapauksessa kalamiehen tahi -naisen, on tiedostettava tämä seikka ja sopeutettava käytössä olevat siimapaksuudet (joissa niissäkin on joillakin hämmentävää varianssia) sen mukaan, minkä todelliseksi vetolujuudeksi arvioi ja mikä omaan käyttöön on sopivinta.
Melko kummallista, kun ajattelee että tämä on siis kaikkien kuitusiimavalmistajien suositussolmu. No, ensimmäinen ajatus tämän jälkeen oli suorittaa testin kakkososio, eli kokeilla miten vanha kunnon iät ja ajat monofiilisiimoissa käytetty Uni-solmu pitäisi kuitusiimassa. Kyseessähän on siis erittäin simppeli solmu (jota tosin toki Palomarkin mitä suurimmassa määrin on) joka on ns. ikuisesti kiristyvä, eli kiristyy aina kohti kiinnityskohdettaan. No, ehkä hiukan yllättäen Uni-solmu olikin testissä ihan täyttä rautaa, ei luistanut aavistustakaan vaan piti ja piti. Loppuun asti. Jousivaa'an asteikko oli 11:sta kiloon saakka, ja sinne asti päästiin kunnes asteikko loppui kesken ja jossain vaiheessa siima sai tarpeekseen ja katkesi keskeltä. Ei siis solmusta.
Melko hämmentävää kaiken kaikkiaan. Eikö Palomar olekaan paras solmu kuitusiimoille? Hieman tämä pistää sitä kyseenalaistamaan. Kokeilin vielä pikaliimalla vahvistettua Palomaria, ja se kyllä piti kuin tauti, kunnes siima katkesi jälleen keskeltä. Joten kyllähän se toimii, mutta vain kun luistaminen estetään pikaliiman kanssa. Ehkä jotkut muut siimat, jotka eivät ole niin liukkaita pinnotteeltaan, toimivat paremmin Palomarin kanssa. Mutta onpa perkeleen hyvä että tuli testattua tämä näin kuivaharjoitteluna! Olisi syönyt miestä melkoisesti menettää kala tai viehe, tai pahimmassa tapauksessa molemmat, luistavan solmun takia. Jatkossa siis käytän joko Uni-solmua, tai sitten vahvistan Palomarin pikaliimalla. Tai sitten vahvistan vainoharhaisena solmun kuin solmun pikaliimalla, tarvikepakista kun kätevä levitysharjalla varustetti pikaliimapullo valmiiksi löytyy.
Näistä parista testistä sai Rapalan halpis-jousivaaka tarpeekseen, ja hajosi. Joten uusi kalavaaka siirtyi ostoslistalle. Vähän ehkä harmittaa se, että asteikko ei riittänyt kertomaan todellista murtumislujuutta. Siima on 0,30mm, ja luvattu vetolujuus on 18,4kg, mitä siima ei varmastikaan oikeasti kestä, mutta arvioisin sen ehkä olevan jossain 14-15 kilon paikkeilla. Joka tapauksessa, pienet orastavat epäilykseni tuon siiman laadusta tuli nyt kumottua, sillä kovin tuntuu olevan vahvaa tavaraa tämä Spiderwiren EZ Braid. Kunhan vielä pääsee kokeilemaan sitä käytännössä, niin tiedetään sitten että onko se validia tavaraa vai joutuuko tässä vielä PowerPro-kaupoille.
Tuoreessa Erä-lehdessähän oli paksujen kuitusiimojen vertailu, ja melko hurjaa liioittelua oli vetolujuuksien ilmoittamisissa valmistajien toimesta. En sitten tiedä ketä tällainen vedätys palvelee, jos todelliset lukemat ovat niinkin huomattavasti alemmat kuin mitä tiettyjen merkkien osalta oli havaittavissa. Kautta linjan kuitenkin jokainen valmistaja liioittelee lukujaan jonkin verran. Aika kummalliselta kuulostaa, mutta näköjään näin näillä markkinoilla pelataan. Ja kuluttajan, eli tässä tapauksessa kalamiehen tahi -naisen, on tiedostettava tämä seikka ja sopeutettava käytössä olevat siimapaksuudet (joissa niissäkin on joillakin hämmentävää varianssia) sen mukaan, minkä todelliseksi vetolujuudeksi arvioi ja mikä omaan käyttöön on sopivinta.
lauantai 17. huhtikuuta 2010
Viimeiset alennusmyynnit, vol. 2
Rupesi kaduttamaan se, että Prisman alennuskoriin jäi muutamia loistokapuloita mukavaan hintaan. Niinpä sinne piti rynniä takaisin tänään. Ostinpa sitten vielä kaksi 12-senttistä Nils Masterin Invincibleä, ja kaksi saman mallin 8-senttistä pikkupötkälettä. Sitten vielä yksi pikku-Zalt, ja Stormin Jr. ThunderStick, niin mieli oli hyvä. Laatukamaa pakin uumeniin halpaan hintaan. Lauantain kauppareissuilla sitten kotiutui vielä Patriotin iso vieherasia (jigilajitelmani vaivihkaa kasvoi medium-kokoisesta rasiasta ulos), Paravanin painosyvääjä ja yksi 11-senttinen Jesse. Ja pari pussia Waken kalajigejä. Vähän taas lähti heräteostosten puolelle tämä päivä..
Vähän himoittaisi ostaa joku kevyt setti jigihommiin. Minulla on melko järeät välineet, ja vähän epäilyttää se, miten noilla saa jigihommiin tuntumaa. Käpistelin vähän Honkkarissa muutamia vapoja, mutta katsotaan nyt mitä tässä keksii. Täytyy ainakin kokeilla sitä tuntuman saamista, ja jos se ihan kateissa on niin sitten voisi jonkun suht edullisen perushyvän UL-setin kotiuttaa.
Vähän himoittaisi ostaa joku kevyt setti jigihommiin. Minulla on melko järeät välineet, ja vähän epäilyttää se, miten noilla saa jigihommiin tuntumaa. Käpistelin vähän Honkkarissa muutamia vapoja, mutta katsotaan nyt mitä tässä keksii. Täytyy ainakin kokeilla sitä tuntuman saamista, ja jos se ihan kateissa on niin sitten voisi jonkun suht edullisen perushyvän UL-setin kotiuttaa.
torstai 15. huhtikuuta 2010
Viimeiset alennusmyynnit
Hieman yllättäen törmäsin Prismassa alennuskoriin, jossa oli yhtä sun toista mielenkiinntoista. Kun prismalaiset laittelivat kalastusosastoa kesäkuntoon, niin poistokoriin siirreltiin erinäistä härpäkettä. Päädyin sitten ostamaan kaksi Zaltia, niitä pienempiä sisävesikokoja kelluvana. Uppoavia ei valitettavasti ollut, mutta nuo sai niin pirun halvalla että ihan nauratti. Samaten ostin yhden 12-senttisen Nils Master Invinciblen kuudella eurolla, mikä on Nilsusta aika hyvä hinta - alle puolet normihinnasta. Lisäksi pari Stormin mukavan näköistä 12-senttistä ThunderStickiä tuli ostettua siinä rytäkässä.
Lähdin sitten myös hommaamaan sitä kauan suunniteltua titaaniperuketta, ja samallahan sitten tarttui pari heräteostosta mukaan, kuinkas muutenkaan. Kaksi pussia Waken 3,5-tuumaisia kalajigejä ja 300-metrisen rullan Sufixin fluorikeltaista Elite-monofiilisiimaa. Niin, ja sen tapsin, eli 30-senttisen Patriotin titaaniperukkeen, jolla veto/murtumislujuus on 45 kiloa. On ihan fantastisen oloinen tapsi kyllä kieltämättä, todella jännää matskua tuo titaani kun tapsilla ei ole minkäänlaista muistia. Se on vahva ja joustava, mutta vaikka sen minkälaisille mutkille vääntelee, niin heti kun päästää irti, palaa peruke hetkessä täysin suoraan, alkuperäiseen muotoonsa. Kaikin puolin ihan mahdottoman lujaa tekoa oleva peruke tuo kaikilta osin on, aina lukkoa ja leikaria myöten. Mutta niin tietysti täytyy ollakin, jos yksi perhanan tapsi maksaa lähemmäs 7 euroa. Karmii pelkkä ajatuskin pahimmasta mahdollisesta kauhuskenaariosta, jossa siima napsahtaisi poikki ja veisi komeassa kaaressa syvyyksii seitsemän euron tapsin ja viidentoista euron vieheen...
Lähdin sitten myös hommaamaan sitä kauan suunniteltua titaaniperuketta, ja samallahan sitten tarttui pari heräteostosta mukaan, kuinkas muutenkaan. Kaksi pussia Waken 3,5-tuumaisia kalajigejä ja 300-metrisen rullan Sufixin fluorikeltaista Elite-monofiilisiimaa. Niin, ja sen tapsin, eli 30-senttisen Patriotin titaaniperukkeen, jolla veto/murtumislujuus on 45 kiloa. On ihan fantastisen oloinen tapsi kyllä kieltämättä, todella jännää matskua tuo titaani kun tapsilla ei ole minkäänlaista muistia. Se on vahva ja joustava, mutta vaikka sen minkälaisille mutkille vääntelee, niin heti kun päästää irti, palaa peruke hetkessä täysin suoraan, alkuperäiseen muotoonsa. Kaikin puolin ihan mahdottoman lujaa tekoa oleva peruke tuo kaikilta osin on, aina lukkoa ja leikaria myöten. Mutta niin tietysti täytyy ollakin, jos yksi perhanan tapsi maksaa lähemmäs 7 euroa. Karmii pelkkä ajatuskin pahimmasta mahdollisesta kauhuskenaariosta, jossa siima napsahtaisi poikki ja veisi komeassa kaaressa syvyyksii seitsemän euron tapsin ja viidentoista euron vieheen...
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Pilkkihommia ja kevään fiilistelyä
Pääsiäinen tuli vietettyä mökkeillen, ja parina aamuna tuli lähdettyä pilkille. Jäät olivat jo hitusen arveluttavat, mutta läheisellä lahdella kantoivat vielä riittävästi. Ahventa oli liikkeellä, ja varsinkin ensimmäisenä päivänä hurjalla syönnillä. Parissa aamupäivässä pannukarkeaa appuraa nousi aika lailla kiitettävästi, joten herraskaiset eväät olivat tosiasia. Pikku pyöräytys ruisjauhoissa ja voin kera pannulle - eipä siitä paljon ruoka parane. Me like!
Tosiasia alkaa olla se, että tämäkin talvi on päättymäisillään. Taas kerran kesä voittaa, ja kovan talven jälkeen se kyllä tuo hymyn kasvoille. Parin viikon lomaani on noin kuukauden verran aikaa, ja tuskin maltan odottaa avovesikauden avausta. Pitkän syksyn ja talven aikana on vehkeitä viritelty, uusia ostettu, koukkuja ja puukkoja teroiteltu, suunnitelmia pähkäilty ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat kalastusohjelmat katsottu digiboksin uumenista sataan kertaan; loputtomat Kalareissut, Eräkuksat, Erätulet ja Kenraali Panchot poikineen on väijytty niin puhkikuluneiksi että osaan joka jakson varmaan jo ulkoa. Hulluilla on halvat huvit, mutta näin pahaksi äityneellä tapauksella ne ovat jo ilmaisia.
Vielä kun tässä sen kuukauden verran jaksaisi paiskoa hommia, niin sitten pääsee vihdoinkin vesille! Onpa se odottavan aika taas kerran ollut aivan helevetin pitkä! Nyt vaan leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä, toukokuun loppua odotellessa....
Tosiasia alkaa olla se, että tämäkin talvi on päättymäisillään. Taas kerran kesä voittaa, ja kovan talven jälkeen se kyllä tuo hymyn kasvoille. Parin viikon lomaani on noin kuukauden verran aikaa, ja tuskin maltan odottaa avovesikauden avausta. Pitkän syksyn ja talven aikana on vehkeitä viritelty, uusia ostettu, koukkuja ja puukkoja teroiteltu, suunnitelmia pähkäilty ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat kalastusohjelmat katsottu digiboksin uumenista sataan kertaan; loputtomat Kalareissut, Eräkuksat, Erätulet ja Kenraali Panchot poikineen on väijytty niin puhkikuluneiksi että osaan joka jakson varmaan jo ulkoa. Hulluilla on halvat huvit, mutta näin pahaksi äityneellä tapauksella ne ovat jo ilmaisia.
Vielä kun tässä sen kuukauden verran jaksaisi paiskoa hommia, niin sitten pääsee vihdoinkin vesille! Onpa se odottavan aika taas kerran ollut aivan helevetin pitkä! Nyt vaan leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä, toukokuun loppua odotellessa....
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Busteria postiluukun täydeltä
Taisinkin viimeksi mainita että olin tilannut pari Strike Pro:n Baby Busteria lisää. No niin, lähettivätpä perkeleet sieltä nettikaupasta sitten yhden väärän värisen Beibin. Ensin sai niitä odotella hyvän tovin, ja sitten kun paketti viimein luukusta kolahti, niin sen sijaan että olisin saanut tilaamani C202-Hot Pike-värin, niin perille tulikin C196, eli Baby Pike. No, en minä jaksa tuota ruveta palauttelemaan kuitenkaan, jäi vain jotenkin tästä nimeltä mainitsemattomasta nettikaupasta muutoinkin kuin tämän värisekoilun osalta aika epäluotettava fiilis.. joten jatkossa tuskin tämän kaupan palveluita käytän.
Niin tai näin, onneksi se toinen tuolta tilattu vauva-Busse olikin sitten ihan oikeaa mallia, eli 114E, Blue Chrome. Ihan helvetin hyvännäköinen pikkupatukka, niin kuin ovat oikeastaan nuo kaikki. Ja pirun hyvät Ownerin kemiallisesti teroitetut koukut. Hyvin harvassa uisteessa on defaulttina kovinkaan häävit koukut, mutta Baby Bustereissa asia on erittäinkin hyvin mallillaan.
Tässä taannoin muuten jotenkin heräsin tajuamaan myös sen, että onhan sitä perkele Strike Pro:lla olemassa myös Buster Jerk II, eli se 12-senttinen ja 37-grammainen kapula! Perkeles, sitähän nyt heittelee minun haukikepilläni ihan ilokseen! En ollut jotenkin ymmärtänyt sen olemassaoloa, luulin että on olemassa vain se alkuperäinen 15-senttinen/75-grammainen pötkäle. Ja kun sitten vielä Mekarolla oli noista kakkos-Bustereista ihan mukavat alennukset, niin pitihän sieltä sitten kaksi putikkaa tilata. Värikartta noissa oli aika rajallinen, mutta sain tänään kotiutettua nettikeskusteluissa jo melko legendaarisen maineen saaneen C41:sen, eli Skitmörtenin, eli siis paskasärjen, ja sitten vähän pienemmän maineen omaavan, mutta oikein nätin näköisen C76:den, eli Natural Perch-raitapuseron.
Olen tässä pitkin talvea naureskellut partaani eri nettifoorumien Buster-harrastajien intoa, joka tiettyjen kalamiesten osalta on ihan pelkkää keräilyä, ja hetkittäin on vähän kyseenalaista päätyvätkö nämä jerkit ikinä edes veteen. Mutta jotenkin sellainen pikkuinen kuume tässä on tarttunut itsellekin, vaikka tässä nyt on jo pienempää Busaa enemmän kuin riittävästi niin huomaan ajattelevani, että ehkä vielä tuo väri... ja sitten vielä tuo toinen... Ainakin C47 Thunderbird ja Orange Tiger olisivat sellaisia mitkä ajattelin vielä käydä Wobblerista hakemassa, ennen kuin toukokuinen mökkilomani koittaa. Ja tämän kauden päätavoitteena kun alunperin piti olla ottaa jigihommat haltuun! No, niin tämä jerkkitouhun kevyempi äärilaita kiilasi tähän hyvin vahvasti mukaan, ja eipä siinä mitään. Varmasti ehditään kyllä uittaa sekä jigiä että jerkkiä tällä kaudella ihan tarpeeksi. Ensin mainitulla koitetaan vokotella appuraa ja kuhaa, ja sitten kosiskellaan jänkäkoiraa noilla länsinaapurin kehittelemillä murkuloilla.
Pari sanaa muista välineistä. Nimittäin nyt kun on alkanut tulla tuota "raskaampaa sarjaa" (minun välineisiini suhteuttaen) mukaan uistinpakkiin, on alkanut mietityttää perukeosasto. Siiman suhteen ei ole huolta, Spiderwireni on 0,30mm / 18,7kg vetolujuudella, mutta tapsien, ja etenkin lukkojen kestävyys mietityttää. Tällä hetkellä minulla on paria eri tapsia varastossa, 30-senttisiä Patrioteja ja samanpituisia Kuusamon vaijeriperukkeita. Molemmat ovat ihan jytyä tavaraa, mutta nuo viehelukkojen kestävyydet mietityttävät. Etenkin noissa kuusamolaisissa nuo lukot arveluttavat minua, että siinä vaiheessa kun tuollainen 37-grammainen patukka lyödään siihen kiinni ja aletaan nakkelemaan, niin pysyvätkö ne kiinni? Tai varsinkin sitten kun se syvyyksien limaniska jysäyttää sen kalikan suuhunsa?
No, niinpä ostoslistalle on nyt ilmaantunut perukkeita. Titaani kiinnostaa, eniten siksi että noissa järeissä titaanitapseissa tuntuu olevan myös saman mittakaavan leikarit ja lukot. Patriotin titaaniperukkeita katselin jo kaupassa, lukot näyttivät Berkleyn Crosslockeilta ja leikarissa oli jyhkeänoloiset hitsatut renkaat. Ajattelin hommata taipuisaa tapsia, koska aion uittaa runsaasti muutakin kuin vain jerkkejä. Mutta jotenkin tuolla tapsipuolella tuntuu että tarjontaa on paljon, mutta aika vaikea on löytää mitään ihan ehdottoman ohittamatonta ja kompromissitonta ratkaisua. Tietysti sitä voisi jostain Fortress Predatorista ja irtona myytävistä Crosslockeista näperrellä omat tapsinsa, mutta en tiedä.. Nähtäväksi jää mihin ratkaisuun päädyn.
Laukkuongelma ratkesi itsestään. En edes ehtinyt Varustelekaan asti, kun tajusin että minullahan on omasta takaa käyttämätön musta olkalaukku runsailla taskuilla jossain jemmassa. Kaivoin sen kätköistä esiin, puhdistin pölyt, ja avot! Sisään hujahti kaksi medium-kokoista Patriotin boksia, toisessa koukut, viilat, jigipäät, tapsit, uistinrenkaat, painot yms pientarvikkeet, ja toisessa jigiarsenaali, sekä itse kalastuslaukun kuningas eli jättikokoinen Savage Gearin boksi pullollaan vaappua, lusikkaa, suspia ja jerkkiä. Sivutaskuihin mahtui sopivasti pihdit, vaaka ja muu tarpeellinen. Etupuolella on vieläpä kolme jykevää metallilenkkiä, joihin saa esimerkiksi karbiinihaa'alla näppärästi kamaa kiinni. Problem solved!
Perjantai-iltana riipaisin pari tölkkiä olutta ja katselin länsinaapurin haukikuninkaiden vääntämän Gäddfeber-nimisen kalastuspätkän. Leffassa ovat tositoimissa melko legendaariset jerkkipäälliköt, eli itsensä Torbjörn "Buster" Jensen, siis juurikin se kaveri jonka Buster Jerkin on suunnitellut, sekä Stefan "Trumman" Trumstedt, joka myöskin on jerkkihommissa suhteellisen laajalti tunnettu karpaasi. No, itse pätkähän on siis aivan järjetöntä meininkiä. Ukot repivät aivan mahdottomia petoja ylös toinen toisensa jälkeen kuin liukuhihnalta, ja meno on kaikin puolin kuin moukarihäkissä. Ihan älytön meno, tuota pätkää ei missään nimessä kannata missata jos sen jostain onnistuu käsiinsä haalimaan. Kovaa kalastuskuumetta se kyllä herättää, eli siitä ainoa varoituksen sana. Omalla vastuulla!
No, nämä jutut olivat tällä erää tässä, mutta laitetaan bonuksena vielä pari fotoa, joissa muutamia talven mittaan sopuhintaan tehtyjä löytöjä. Tässä siis ihan mitätön murto-osa siitä, mitä on tullut hamstrattua syksystä asti.. Viimeisen vuoden sisään kalavehkeisiin upotettua rahamäärää en viitsi laskea. Eipä siitä tiedosta mitäään hyötyä olisi kuitenkaan!
Niin tai näin, onneksi se toinen tuolta tilattu vauva-Busse olikin sitten ihan oikeaa mallia, eli 114E, Blue Chrome. Ihan helvetin hyvännäköinen pikkupatukka, niin kuin ovat oikeastaan nuo kaikki. Ja pirun hyvät Ownerin kemiallisesti teroitetut koukut. Hyvin harvassa uisteessa on defaulttina kovinkaan häävit koukut, mutta Baby Bustereissa asia on erittäinkin hyvin mallillaan.
Tässä taannoin muuten jotenkin heräsin tajuamaan myös sen, että onhan sitä perkele Strike Pro:lla olemassa myös Buster Jerk II, eli se 12-senttinen ja 37-grammainen kapula! Perkeles, sitähän nyt heittelee minun haukikepilläni ihan ilokseen! En ollut jotenkin ymmärtänyt sen olemassaoloa, luulin että on olemassa vain se alkuperäinen 15-senttinen/75-grammainen pötkäle. Ja kun sitten vielä Mekarolla oli noista kakkos-Bustereista ihan mukavat alennukset, niin pitihän sieltä sitten kaksi putikkaa tilata. Värikartta noissa oli aika rajallinen, mutta sain tänään kotiutettua nettikeskusteluissa jo melko legendaarisen maineen saaneen C41:sen, eli Skitmörtenin, eli siis paskasärjen, ja sitten vähän pienemmän maineen omaavan, mutta oikein nätin näköisen C76:den, eli Natural Perch-raitapuseron.
Olen tässä pitkin talvea naureskellut partaani eri nettifoorumien Buster-harrastajien intoa, joka tiettyjen kalamiesten osalta on ihan pelkkää keräilyä, ja hetkittäin on vähän kyseenalaista päätyvätkö nämä jerkit ikinä edes veteen. Mutta jotenkin sellainen pikkuinen kuume tässä on tarttunut itsellekin, vaikka tässä nyt on jo pienempää Busaa enemmän kuin riittävästi niin huomaan ajattelevani, että ehkä vielä tuo väri... ja sitten vielä tuo toinen... Ainakin C47 Thunderbird ja Orange Tiger olisivat sellaisia mitkä ajattelin vielä käydä Wobblerista hakemassa, ennen kuin toukokuinen mökkilomani koittaa. Ja tämän kauden päätavoitteena kun alunperin piti olla ottaa jigihommat haltuun! No, niin tämä jerkkitouhun kevyempi äärilaita kiilasi tähän hyvin vahvasti mukaan, ja eipä siinä mitään. Varmasti ehditään kyllä uittaa sekä jigiä että jerkkiä tällä kaudella ihan tarpeeksi. Ensin mainitulla koitetaan vokotella appuraa ja kuhaa, ja sitten kosiskellaan jänkäkoiraa noilla länsinaapurin kehittelemillä murkuloilla.
Pari sanaa muista välineistä. Nimittäin nyt kun on alkanut tulla tuota "raskaampaa sarjaa" (minun välineisiini suhteuttaen) mukaan uistinpakkiin, on alkanut mietityttää perukeosasto. Siiman suhteen ei ole huolta, Spiderwireni on 0,30mm / 18,7kg vetolujuudella, mutta tapsien, ja etenkin lukkojen kestävyys mietityttää. Tällä hetkellä minulla on paria eri tapsia varastossa, 30-senttisiä Patrioteja ja samanpituisia Kuusamon vaijeriperukkeita. Molemmat ovat ihan jytyä tavaraa, mutta nuo viehelukkojen kestävyydet mietityttävät. Etenkin noissa kuusamolaisissa nuo lukot arveluttavat minua, että siinä vaiheessa kun tuollainen 37-grammainen patukka lyödään siihen kiinni ja aletaan nakkelemaan, niin pysyvätkö ne kiinni? Tai varsinkin sitten kun se syvyyksien limaniska jysäyttää sen kalikan suuhunsa?
No, niinpä ostoslistalle on nyt ilmaantunut perukkeita. Titaani kiinnostaa, eniten siksi että noissa järeissä titaanitapseissa tuntuu olevan myös saman mittakaavan leikarit ja lukot. Patriotin titaaniperukkeita katselin jo kaupassa, lukot näyttivät Berkleyn Crosslockeilta ja leikarissa oli jyhkeänoloiset hitsatut renkaat. Ajattelin hommata taipuisaa tapsia, koska aion uittaa runsaasti muutakin kuin vain jerkkejä. Mutta jotenkin tuolla tapsipuolella tuntuu että tarjontaa on paljon, mutta aika vaikea on löytää mitään ihan ehdottoman ohittamatonta ja kompromissitonta ratkaisua. Tietysti sitä voisi jostain Fortress Predatorista ja irtona myytävistä Crosslockeista näperrellä omat tapsinsa, mutta en tiedä.. Nähtäväksi jää mihin ratkaisuun päädyn.
Laukkuongelma ratkesi itsestään. En edes ehtinyt Varustelekaan asti, kun tajusin että minullahan on omasta takaa käyttämätön musta olkalaukku runsailla taskuilla jossain jemmassa. Kaivoin sen kätköistä esiin, puhdistin pölyt, ja avot! Sisään hujahti kaksi medium-kokoista Patriotin boksia, toisessa koukut, viilat, jigipäät, tapsit, uistinrenkaat, painot yms pientarvikkeet, ja toisessa jigiarsenaali, sekä itse kalastuslaukun kuningas eli jättikokoinen Savage Gearin boksi pullollaan vaappua, lusikkaa, suspia ja jerkkiä. Sivutaskuihin mahtui sopivasti pihdit, vaaka ja muu tarpeellinen. Etupuolella on vieläpä kolme jykevää metallilenkkiä, joihin saa esimerkiksi karbiinihaa'alla näppärästi kamaa kiinni. Problem solved!
Perjantai-iltana riipaisin pari tölkkiä olutta ja katselin länsinaapurin haukikuninkaiden vääntämän Gäddfeber-nimisen kalastuspätkän. Leffassa ovat tositoimissa melko legendaariset jerkkipäälliköt, eli itsensä Torbjörn "Buster" Jensen, siis juurikin se kaveri jonka Buster Jerkin on suunnitellut, sekä Stefan "Trumman" Trumstedt, joka myöskin on jerkkihommissa suhteellisen laajalti tunnettu karpaasi. No, itse pätkähän on siis aivan järjetöntä meininkiä. Ukot repivät aivan mahdottomia petoja ylös toinen toisensa jälkeen kuin liukuhihnalta, ja meno on kaikin puolin kuin moukarihäkissä. Ihan älytön meno, tuota pätkää ei missään nimessä kannata missata jos sen jostain onnistuu käsiinsä haalimaan. Kovaa kalastuskuumetta se kyllä herättää, eli siitä ainoa varoituksen sana. Omalla vastuulla!
No, nämä jutut olivat tällä erää tässä, mutta laitetaan bonuksena vielä pari fotoa, joissa muutamia talven mittaan sopuhintaan tehtyjä löytöjä. Tässä siis ihan mitätön murto-osa siitä, mitä on tullut hamstrattua syksystä asti.. Viimeisen vuoden sisään kalavehkeisiin upotettua rahamäärää en viitsi laskea. Eipä siitä tiedosta mitäään hyötyä olisi kuitenkaan!
tiistai 16. maaliskuuta 2010
Kevät lähenee, pakki täyttyy
Talvi jatkuu jatkumistaan, ja kevättä odotellessa on viehepakki jatkanut täyttymistään. Aika ajoin löytää vieläkin mukavia tarjouksia, jotka ovat ns. ohittamattomia. Ja taashan tässä kävi niin. Mutta sitä ennen mainittakoon vastahankittu Kalamiehen pikkujättiläinen-kirja, joka on kyllä varsinainen kalaäijän raamattu. Suosittelen ihan ehdottomasti jokaiselle kalastusta harrastavalla tai kalastuksesta kiinnostuneelle, aivan huikea opus. Hintaa on suht runsaasti, mutta on otettava huomioon että järkäle on tosiaan tuollaisen vanhanaikaisen kuvitetun perheraamatun kokoinen, eli ei niinkään "pikku" jättiläinen kuin nimi antaa ymmärtää, vaan aivan helvetillinen kirjanmurikka. Jos tuota ei vielä hyllystä löydy, niin nyt ostoksille!
Tänä vuonna jigihommien lisäksi ajattelin tulevalla kaudella tutustua hieman jerkkaamiseen. Koska en halua satsata jerkkivehkeisiin heti kättelyssä, olen hommannut kevyempiä jerkkejä joita saa nakeltua jordaaniin normaaleilla haukivehkeilläkin. Erä-lehti hehkutti Strike Pro:n Baby Bustereita maasta taivaaseen joulukuun numerossaan, iso Busterhan on jo melkoinen käsite jerkkihommissa, mutta liian iso minun tarpeisiini. Niinpä Baby Bustereita on kotiutettu sitä mukaa kun on sopuhintaan löytynyt. Ensimmäiseni plokkasin venemessuilta, sen taisin aiemmin jo mainitakin. Kaikkiaan niitä on nyt neljä, firetiger, kromi, sini-kromi ja "hot pike"-haukipalttoo. Niillä lähdetään lypsämään räkäpuikkaria jonkasta, kovin odotuksin.
Kävin tuossa Honkkarissa pyörähtämässä, ja siellähän oli kärryllinen jerkkejä alessa. Kärryssä oli Salmoja ja jumalattoman isoja Savage Geareja. Ostin kymmensenttisen Salmo Sliderin, kun puoleen hintaan sai. Vähän on kyllä stydi vekotin, 46-grammaa on minun 15-40-grammaisen viehesuosituksen omaavalle haukikepilleni vähän liikaa, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Kun halvalla sai, perkeles! Sulo Vilén-ilmiö toistaa itseään. Näillä vehkeillä, plus kahdella Jerk-Itin pienellä Pike Slingerillä, lähdetään kokeilemaan jerkkien ihmeitä. Salmoa lukuunottamatta vehkeet ovat aika mallikkaan kokoisia, joten pienellä nykimisellä ja kelauitolla homman pitäisi toimia hienosti. Siis ainakin teoriassa.
Motonetissä käydessä löytyi sopuhintaan Bomberin 15A-pintamalli, kauniilla kuparinhohtovärityksellä, ja Luhr Jensen Krocodile-lusikka, hologrammipintaisena, 30-grammaisena ja kummallisella VMC:n SureSet-koukulla josta olen jonkun mainoksen joskus nähnyt. Kolmihaaraisessa koukussa on siis yksi isompi haara, joka ilmeisesti pitäisi markkinointimiesten mukaan tehostaa kalan tartutusta. En tosiasiassa tiedä onko tuosta oikein mitään iloa, mutta eiköhän se toimi siinä missä muutkin koukut, kunhan sen pitää terävänä.
Tuota tavaraa alkaa olla sen verran, että olen pähkäillyt pääni puhki sen suhteen, miten tuota kaikkea kannattaisi säilyttää ja kuljettaa. Tähän asti olen selvinnyt mökillä olevalla pikkupakilla ja pienellä vieherasialla. Nyt homma on posahtanut rukkasista sen verran, että käytännössä mulla on täysi Patriotin keskikokoinen vieherasia täynnä jigejä, ja sen lisäksi iso Savage Gearin jerkkirasia melko pullollaan lusikoita, jerkkejä, Stormin suspeja ja vaappuja. Lisäksi on tietysti erinäinen määrä kaikenlaista tarpeellista sälää, kalapihtiä, puntaria, leikareita, tapseja, koukkuja, kelojen varapuolat, timanttikovasin ja koukkukivi yms yms yms. Eli tavaraa on ns. helvetisti. Olen vähän miettinyt että hommaisin Varustelekasta jonkun armeijan ylijäämärepun sopuhintaan, joka sitten saisi toimittaa kalastusrepun virkaa. Siinä saisi kaiken tarpeellisen kulkemaan. Olen vähän tutustunut netissä valikoimaan, täytynee kipaista paikan päälle lauantaina tutkimaan veskoja livenä. Tämä on ainakin toistaiseksi paras idea, varsinainen viehelaukku eikä etenkään pakki tunnu minulle sopivalta ratkaisulta.
Tänä vuonna jigihommien lisäksi ajattelin tulevalla kaudella tutustua hieman jerkkaamiseen. Koska en halua satsata jerkkivehkeisiin heti kättelyssä, olen hommannut kevyempiä jerkkejä joita saa nakeltua jordaaniin normaaleilla haukivehkeilläkin. Erä-lehti hehkutti Strike Pro:n Baby Bustereita maasta taivaaseen joulukuun numerossaan, iso Busterhan on jo melkoinen käsite jerkkihommissa, mutta liian iso minun tarpeisiini. Niinpä Baby Bustereita on kotiutettu sitä mukaa kun on sopuhintaan löytynyt. Ensimmäiseni plokkasin venemessuilta, sen taisin aiemmin jo mainitakin. Kaikkiaan niitä on nyt neljä, firetiger, kromi, sini-kromi ja "hot pike"-haukipalttoo. Niillä lähdetään lypsämään räkäpuikkaria jonkasta, kovin odotuksin.
Kävin tuossa Honkkarissa pyörähtämässä, ja siellähän oli kärryllinen jerkkejä alessa. Kärryssä oli Salmoja ja jumalattoman isoja Savage Geareja. Ostin kymmensenttisen Salmo Sliderin, kun puoleen hintaan sai. Vähän on kyllä stydi vekotin, 46-grammaa on minun 15-40-grammaisen viehesuosituksen omaavalle haukikepilleni vähän liikaa, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Kun halvalla sai, perkeles! Sulo Vilén-ilmiö toistaa itseään. Näillä vehkeillä, plus kahdella Jerk-Itin pienellä Pike Slingerillä, lähdetään kokeilemaan jerkkien ihmeitä. Salmoa lukuunottamatta vehkeet ovat aika mallikkaan kokoisia, joten pienellä nykimisellä ja kelauitolla homman pitäisi toimia hienosti. Siis ainakin teoriassa.
Motonetissä käydessä löytyi sopuhintaan Bomberin 15A-pintamalli, kauniilla kuparinhohtovärityksellä, ja Luhr Jensen Krocodile-lusikka, hologrammipintaisena, 30-grammaisena ja kummallisella VMC:n SureSet-koukulla josta olen jonkun mainoksen joskus nähnyt. Kolmihaaraisessa koukussa on siis yksi isompi haara, joka ilmeisesti pitäisi markkinointimiesten mukaan tehostaa kalan tartutusta. En tosiasiassa tiedä onko tuosta oikein mitään iloa, mutta eiköhän se toimi siinä missä muutkin koukut, kunhan sen pitää terävänä.
Tuota tavaraa alkaa olla sen verran, että olen pähkäillyt pääni puhki sen suhteen, miten tuota kaikkea kannattaisi säilyttää ja kuljettaa. Tähän asti olen selvinnyt mökillä olevalla pikkupakilla ja pienellä vieherasialla. Nyt homma on posahtanut rukkasista sen verran, että käytännössä mulla on täysi Patriotin keskikokoinen vieherasia täynnä jigejä, ja sen lisäksi iso Savage Gearin jerkkirasia melko pullollaan lusikoita, jerkkejä, Stormin suspeja ja vaappuja. Lisäksi on tietysti erinäinen määrä kaikenlaista tarpeellista sälää, kalapihtiä, puntaria, leikareita, tapseja, koukkuja, kelojen varapuolat, timanttikovasin ja koukkukivi yms yms yms. Eli tavaraa on ns. helvetisti. Olen vähän miettinyt että hommaisin Varustelekasta jonkun armeijan ylijäämärepun sopuhintaan, joka sitten saisi toimittaa kalastusrepun virkaa. Siinä saisi kaiken tarpeellisen kulkemaan. Olen vähän tutustunut netissä valikoimaan, täytynee kipaista paikan päälle lauantaina tutkimaan veskoja livenä. Tämä on ainakin toistaiseksi paras idea, varsinainen viehelaukku eikä etenkään pakki tunnu minulle sopivalta ratkaisulta.
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Kauden 2009 tähtihetkiä
Kaudella 2009 tuli käytyä kalalla jonkin verran, enemmänkin olisi voinut siihen satsata jos aikaa olisi ollut enemmän irrotettavana. Pääasiallisesti tuli keskityttyä kesäloman aikaan, ja siihen viiteen viikkoon mahtuikin monenlaista kokemusta. Myös kesäkauden viikonloput menivät melko tiiviisti vesillä.
Kesäloman avaus oli juhlava, kun ensimmäisenä lomapäivänä toisella heitolla laiturilta kiinni jysähti kolmekiloinen hauki. Oli jotenkin raukean oloinen, varmaankin lämpimistä vesistä johtuen, ja antoi melko pienillä tappeluilla periksi. Ruokakalaksi sen otin, ja mukava alku lomalle kaikin puolin. Haukea tulikin kauden mittaan aika pirusti, tosin pääasiallisesti kooltaan tuota kolmen kilon luokkaa, joten suurhauet pysyivät piiloissaan edelleen. Naapurin mies nappasi pari suvea takaperin kymppikiloisen, joten sitä mörköä kohden ne ajatukset usein tuntuvat tempautuvan.. No, ehkä vielä jonakin päivänä!
Kun sitten ehdin varsinaisesti vesille asti, oli haaveissa tietysti kuha. Päivän mittaan tuli pähkäiltyä viehetaktiikoita, iltasella pukattiin vene vesille, vavat vireeseen ja vieheet vetoon. Kesän paras ottipeli tuntui taas olevan savumuikun värinen Rapala Original floating. Se on jotenkin ihan voittamaton vehje tuolla tummavestisellä järvellä. Minulla on kaksi vapaa vedossa, ja enpä kovin montaa kalaa uistelureissuilla muulla kuin savumuikulla saanut. Voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta, joten toisessa vavassa testailtiin erinäköisiä kuvia mutta toisessa kiskotaan savumuikkua alusta loppuun. Toimii kuin junan vessa.
Kesän riemukkain uistelureissu oli jäädä täysin kalattomaksi. Olin pyörinyt illansuussa parisen tuntia auringonlaskua ihaillen järvellä, ilman kalan kalaa. Kaksi kertaa oli jotain kiinni, mutta irtosivat ennenkuin sain edes näkösälle. Olin tulossa selältä, päättäen ajella takaisin rantaan ja lähteä vetämään unta palloon. Lähdin tekemään venellä laajaa kaarta kohden lahtea, jonka pohjukassa laiturimme on. Kesken kaarron alkoi döörin räikkä huutaa. Ei muuta kuin vapa kouraan ja kelaamaan, mutta taas sama juttu. Siimaa oli ehkä 10 metriä enää ulkona kun irtosi. Ja silloin söi miestä. Hetken ajattelin kelaavani siimat sisään ja ajavani urku auki lahdenpohjaan. Päätin kuitenkin laskea muikun takaisin uimasille, ja kuinkas sitten kävikään.
Olin laskenut siimaa ehkä 15 metriä ulos, kun vesi vaahtosi. Siima juoksi vielä ulos kun alko sellainen polskiminen veneen takan että oksat pois. Jotain oli siis napannut kiinni paikallaan olevaan vieheeseen jota laskin ulos. Sen on pakko olla hauki, ajattelin polskimisen nähdessäni. Lähdin kelaamaan, mutta kaveri tulikin kuin uppotukki sisään ilman mitään vastustelua. Silloin heräsi ajatus - onko tuo perhana sittenkin kuha? Kun sain viimein kalan veneen vierelle, nousi vedestä selkäevä, ja minä riemuitsin. Kuha se on! Haavi kouraan ja kuhanpatukka paattiin pois kuleksimasta. Ehkä 1,5-kiloinen, mainio ruokakala oli veneessä. Munat olivat jo menossa pataan, mutta viime metreillä tämä kaveri pelasti sen reissun! Hymyssä suin laituriin, pikainen fileointi ja sitten tyytyväisenä nukkumaan. Se ilta jäi elävästi mieleen osoituksena siitä, ettei kannata heittää kirvestä kaivoon vaan painaa hamaan loppuun asti.
Tänäkin kesänä tuli ilmiselväksi se ahaa-elämys, että kuhanuistelussa olisi äärimmäisen tärkeää jaksaa tehdä niitä kaarteluita, nopeuden muutoksia ja muita kommervenkkejä. Kuten tuossa edellä kertomassani esimerkissä, lähes aina kuha ottaa kiinni kaartaessa, kun uisteen nopeus muuttuu. Se on varmaankin se viimeinen ärsyke kuhalle, joka seurailee saalistaan pidempiäkin matkoja, kun saalis hidastaa tai nopeuttaa yhtäkkiä uintiaan. Tämä on yksi niistä asioista, joka täytyy pitää tulevalla kaudella tiiviisti mielessä. Kyllä se suoraan ajellessakin aikanaan iskee, mutta kikkailemalla mahdollisuudet kasvavat. Lähes jokainen uistelutärppi viime kaudella tuli veneen kaartaessa, suorilla pätkillä sai enemmän haukea kuin tuota himoitsemaani kuhaa.
Kesäloman avaus oli juhlava, kun ensimmäisenä lomapäivänä toisella heitolla laiturilta kiinni jysähti kolmekiloinen hauki. Oli jotenkin raukean oloinen, varmaankin lämpimistä vesistä johtuen, ja antoi melko pienillä tappeluilla periksi. Ruokakalaksi sen otin, ja mukava alku lomalle kaikin puolin. Haukea tulikin kauden mittaan aika pirusti, tosin pääasiallisesti kooltaan tuota kolmen kilon luokkaa, joten suurhauet pysyivät piiloissaan edelleen. Naapurin mies nappasi pari suvea takaperin kymppikiloisen, joten sitä mörköä kohden ne ajatukset usein tuntuvat tempautuvan.. No, ehkä vielä jonakin päivänä!
Kun sitten ehdin varsinaisesti vesille asti, oli haaveissa tietysti kuha. Päivän mittaan tuli pähkäiltyä viehetaktiikoita, iltasella pukattiin vene vesille, vavat vireeseen ja vieheet vetoon. Kesän paras ottipeli tuntui taas olevan savumuikun värinen Rapala Original floating. Se on jotenkin ihan voittamaton vehje tuolla tummavestisellä järvellä. Minulla on kaksi vapaa vedossa, ja enpä kovin montaa kalaa uistelureissuilla muulla kuin savumuikulla saanut. Voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta, joten toisessa vavassa testailtiin erinäköisiä kuvia mutta toisessa kiskotaan savumuikkua alusta loppuun. Toimii kuin junan vessa.
Kesän riemukkain uistelureissu oli jäädä täysin kalattomaksi. Olin pyörinyt illansuussa parisen tuntia auringonlaskua ihaillen järvellä, ilman kalan kalaa. Kaksi kertaa oli jotain kiinni, mutta irtosivat ennenkuin sain edes näkösälle. Olin tulossa selältä, päättäen ajella takaisin rantaan ja lähteä vetämään unta palloon. Lähdin tekemään venellä laajaa kaarta kohden lahtea, jonka pohjukassa laiturimme on. Kesken kaarron alkoi döörin räikkä huutaa. Ei muuta kuin vapa kouraan ja kelaamaan, mutta taas sama juttu. Siimaa oli ehkä 10 metriä enää ulkona kun irtosi. Ja silloin söi miestä. Hetken ajattelin kelaavani siimat sisään ja ajavani urku auki lahdenpohjaan. Päätin kuitenkin laskea muikun takaisin uimasille, ja kuinkas sitten kävikään.
Olin laskenut siimaa ehkä 15 metriä ulos, kun vesi vaahtosi. Siima juoksi vielä ulos kun alko sellainen polskiminen veneen takan että oksat pois. Jotain oli siis napannut kiinni paikallaan olevaan vieheeseen jota laskin ulos. Sen on pakko olla hauki, ajattelin polskimisen nähdessäni. Lähdin kelaamaan, mutta kaveri tulikin kuin uppotukki sisään ilman mitään vastustelua. Silloin heräsi ajatus - onko tuo perhana sittenkin kuha? Kun sain viimein kalan veneen vierelle, nousi vedestä selkäevä, ja minä riemuitsin. Kuha se on! Haavi kouraan ja kuhanpatukka paattiin pois kuleksimasta. Ehkä 1,5-kiloinen, mainio ruokakala oli veneessä. Munat olivat jo menossa pataan, mutta viime metreillä tämä kaveri pelasti sen reissun! Hymyssä suin laituriin, pikainen fileointi ja sitten tyytyväisenä nukkumaan. Se ilta jäi elävästi mieleen osoituksena siitä, ettei kannata heittää kirvestä kaivoon vaan painaa hamaan loppuun asti.
Tänäkin kesänä tuli ilmiselväksi se ahaa-elämys, että kuhanuistelussa olisi äärimmäisen tärkeää jaksaa tehdä niitä kaarteluita, nopeuden muutoksia ja muita kommervenkkejä. Kuten tuossa edellä kertomassani esimerkissä, lähes aina kuha ottaa kiinni kaartaessa, kun uisteen nopeus muuttuu. Se on varmaankin se viimeinen ärsyke kuhalle, joka seurailee saalistaan pidempiäkin matkoja, kun saalis hidastaa tai nopeuttaa yhtäkkiä uintiaan. Tämä on yksi niistä asioista, joka täytyy pitää tulevalla kaudella tiiviisti mielessä. Kyllä se suoraan ajellessakin aikanaan iskee, mutta kikkailemalla mahdollisuudet kasvavat. Lähes jokainen uistelutärppi viime kaudella tuli veneen kaartaessa, suorilla pätkillä sai enemmän haukea kuin tuota himoitsemaani kuhaa.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Kuitusiima - suuri kusetus vai nerokas innovaatio?
Syksystä asti olen miettinyt kuitusiimaan siirtymistä. Olen lukenut lukemattomia testejä, mielipiteitä, kokemuksia ja näkemyksiä. Eri kalastusfoorumit ovat pullollaan mielipiteitä puolesta ja vastaan, eri merkkien ja siiman paksuuksien ja käyttötapojen suhteen on melkoinen kirjo mielipiteitä. Joku juju tässä hommassa täytyy kuitenkin olla, koska niin laajalle levinnyttä tällaisen modernin avaruusajan punotun siiman käyttö tätä nykyä harrastajien keskuudessa on.
Homma saa kaikkiaan aika naurettavia piirteitä, kun toisensa kumoavia mielipiteitä on niin paljon. Joidenkin mielestä lähes täysin venymätön kuitusiima ei sovellu esimerkiksi vetouisteluun lainkaan, kun taas toinen koulukunta sanoo sen olevan omiaan juuri siihen touhuun koska se tartuttaa kalan paremmin kuin venyvä monofiili. No mikä sitten on totuus? Se on varmaan osittain molempia, kummassakin näkemyksessä on helppo nähdä omat pointtinsa. Ja edelleen, jotenkin on tullut mietiskeltyä sitä, onko koko narussa hevon helvetin järkeä, kun sitä käytettäessä varoitellaan suorastaan jäätävällä sotkuherkkyydellä ja sillä, että vaikkapa heittojumin aiheuttamassa äkkipysäyksessä napsahtaa paksukin siima poikki samantien, mistään vetolujuuksista riippumatta. Siinähän sitten napsauksen jälkeen katselet kun viidentoista euron luottopulikka lentää kesäillan auringossa kauniisti kimallellen pidemmälle kuin koskaan - ilman palautusmahdollisuutta. Samaten kuitusiima on tietysti ihan perkeleen kallista. Yli kaksi kymppiä sadan metrin rullasta on vanhan koulun miehelle melko hurja hinta. Monofiiliä kotiuttaa samalla rahalla melkoisen kakun.
Toisaalta venymätön siima takaa ylittämättömän tuntuman kalastukseen. Samaten pidemmät heitot ovat tosiasia, koska voidaan käyttää huomattavasti ohuempaa siimaa monofiiliin verrattuna, vetolujuuden kärsimättä.
Liiotellaanko siimakeskustelussa siis yleisesti ottaen hyötyjä vai haittoja? Ja onko hyötyjen ja haittojen balanssi sellainen, että siimaan kannattaa satsata? Ikänsä monofiilillä kalastaneelle on vähän vaikea kuvitella sitä eroa, mikä markkinamiesten mukaan kuitu tullessaan tuo. Aiemmin siima on ollut ehkä epäolennaisin osa minun kalastustani, tärkeintä on vain ollut riittävä vetolujuus. Muutoin sillä ei ole ollut mitään merkitystä. Mainittavaa tuntumaahan paksulla, tai sen puoleen ohuellakaan monofiililla ei ole, lähinnä klassisella perstuntumalla on menty vuodesta toiseen.
Jos kuitusiimojen voittokulku jotain on, niin ennen muuta se on siimoja valmistavien jenkkifirmojen onnistunut markkinointibuusti joka on langennut otolliseen maaperään. Yhtiöt ovat luoneet hienoja, tyylikkäitä brändejä jotka kilpailevat kalamiesten suosiosta kukin tavallaan. Se, vastaako oikeasti saavutettu hyöty tämän kaiken markkinanhypetyksen suuruutta, jää nähtäväksi kun pääsen itse kokeilemaan moista ihmenarua käytännössä. Vaikea uskoa kuitenkaan koko hommaa ihan täydeksi siimapuljujen suureksi puhallukseksi, niin moni siihen kelkkaan on kuitenkin hypännyt. Eikä yksinomaan nuori polvi, vaan monet jopa vähän kokeneemmatkin kalaveijarit.
No, pähkäilyni on kuitenkin jotanut minut sille tielle, että haluan ehdottomasti kokeilla kuitua itse. Haluan nähdä, onko siitä aidosti hyötyä ja etua. Enää olisi päätettävä, minkä näistä lukemattomista valmistajista valitsisin kokeiluni kohteeksi. Lueskelin vertailuja, kokemuksia, selailin nettifoorumeita ja lehtiä kyllästymiseen asti. Pitkällisen tutkailun perusteella päädyin siihen, että Power Pro ja Spiderwire tuntuivat olevan laajimmalti kehuttuja ja vakuuttavimman oloisia merkkejä, joten valinta olisi kaiketi nyt tehtävä niiden välillä. Näiden kahden välillä ei tarvinnutkaan hieman yllättäen juuri sen enempää pähkäillä, vaan ratkaisun teki jälleen kerran tämän talven alennusmyynnit. Löysin Spiderwiren EZ-Braidia sammaleenvihreänä versiona isolla 270 metrin rullalla hintaan 17,70 euroa. Eli siis ronskisti halvemmalla kuin mitä nuo kuitusiimat maksavat normaalilla 110 metrin rullalla. Eli suomeksi ihan voittajadiili, joten ei muuta kuin rahat tiskiin ja niin sitä oli tämä poika hypännyt hämähäkkivaijerin leiriin kuin varkain.
Jäiden lähdettyä, mikäli ne nyt joskus vielä tämän loputtoman talven jälkeen lähtevät, päästään muiden uusien vehkeiden ohella kokeilemaan, mistä koko kuitusiimasopassa on kysymys. Jännä nähdä, millaista tavaraa tuo sitten lopulta käytössä on. Nähtäväksi jää, tuleeko sitä siirryttyä kuituun pysyvästi, vai heitetäänkö moiset kuristusnarut yhden kauden jälkeen helvettiin ja palataan tuttuun ja turvalliseen kuminauhaan.
Kesävehkeitä keskellä talvea
Toukokuun kaksi lomaviikkoa ovat vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta sitä odotellessa on ehkä aihetta fiilistellä sitä kaikkea romua jota on tullut haalittua erinäisistä alennusmyynneistä pitkin talvea. Homma pyörähti käyntiin sillä, että löysin Hong Kongin alesta todella hyväntuntuisen ja laadukkaan haspelikelan pilkkahintaan. Alun perin olin iskenyt silmäni erääseen Abu Garcian kelaan, mutta se tuntui jotenkin hemmetin huonolaatuiselta ja väljältä venkulalta, joten päätin skipata sen suosiolla. Ostamani kela on Pflueger Asaro, hieman harvinaisempi merkki Suomen markkinoilla, mutta laatuvaikutelma on ainakin näin kuivatestailun 
perusteella melko huikea. Satuin lukaisemaan joulukuun Erä-lehdestä sittemmin arviota kyseisestä kelasta, ja kovasti tuntuivat kehuvan.
Hyvä ostos siis, etenkin ottaen huomioon sen että maksettavaksi jäi 31,60. Samalla mukaan tarttui samaten Pfluegerin (tai oikeastaan Shakespearen, joka Pfluegerin omistaa) kahdeksanjalkainen Supreme-vapa, joka sekin oli melko mukavassa alessa, kun satasen vavasta jäi maksettavaa kolmisenkymppiä. Nyt oli siis uusi, laadukas ja erittäin tasapainoinen setti kasassa odottelemassa kevättä. Ja tietysti tuskastuminen tähän talveen kasvoi hetki hetkeltä, ja kevät tuntui koko ajan kaukaisemmalta.
Muutama viikko myöhemmin sitten tuli käytyä Motonetissä ihan muilla asioilla, olisinko nyt lasinpesunestettä ollut autoon ostamassa, kun silmiin osuikin pullollaan ollut melko mittavan kokoinen kalastusvälineiden alennuskori. En tiedä kauanko suoritin kaivauksiani, mutta kun hiki hatussa tongittuani lopulta pääsin lähtemään kassalle päin, oli mukaan tarttunut kaksi Rapalan 13-senttistä Huskya, samaten kaksi Rapalan X-Rap Shadia, Kuusamon ruskea/kuparinen helmi-Kuha, 28- ja 20-grammaiset helmi-Räsäset, firetiger-värinen jerkki-Professor, iso Jakin katkovaappu, kuusi Stormin Wild Eye Pro-kalajigiä, puolet sirppipyrstöllä ja puolet melapyrstöllä. Korista nappasin vielä matkaani kolme pussillista Kalle Paavolan KP-Softbaits- mato- ja kalajigejä, ja koko tähän pamaukseen paloi pätäkkää alle 40 euroa. Tästä siis voinemme päätellä, että kalastusvälineet kannattaa ostaa talvella, mikäli vain suinkin mahdollista.
No, jokuhan tietysti olisi voinut lopettaa shoppaamisen tähän, mutta tulihan sitä sitten eksyttyä myös Vantaan Honkkariin, jossa homma taas lähti tutuille urille. Sieltähän löytyi heti kättelyssä Rapalan Magnumeja kolme kipaletta kympillä, ja se kolme sieltä sitten mukaan valikoitui, niitä pienempiä 9-senttisiä versioita. Tarjouksessa oli myös Jerk-It:in Pike Slinger-jerkkejä, joita irtosi kaksi kympillä, ja nappasinkin pikkuiset 10-senttiset hauki- ja raitapaitaväritteiset kapulat matkaan. Abu Garcian Atom-peltejä lähti neljä kympillä, joten... Niin, no. Totta kai.
Talven mittaan on muutenkin tullut osteltua kaikennäköistä, pari Strike Pro:n Baby Busteria ostin venemessuilta kun intouduin Erä-lehden hurjasta vauva-Busan hehkutuksesta niin kovasti. En noita isoja jerkkejä viitsi ostella, ne ovat vähän turhan valtavia kakkosnelosia nille vesistöille joissa itse kalastelen. Mutta sen verran tämä jerkkihypetys on minuunkin uponnut, että kokeiltavahan se on. Uskoisinkin, että näillä vauvaversioilla kyllä takuuvarmasti ennen pitkää nousee limaraketti jos toinenkin. Stormin suspeja hommasin pari pakettia myös, niitä kahta pienempää kokoa. Budget Sportista löytyi pienellä alennuksella Kuusamon Proffaa ja Räsästä, ja eihän niitä nyt voinut sinne jättää, vaikka eivät tosiaan olleet kuin pari euroa normihinnasta halvempia. Niitä kuitenkin tarvitsee aina.
Tutustuin myös Pro Logicin Savage Gear-malliston tarjontaan, ja vaikutuin etenkin 4Play-malleista, joissa on ehkä luonnollisin uintiliike jota olen missään vänkkyrässä tähän ikään nähnyt. No näitä kuumimpia swimbaiteja nyt ei alennuksesta tietysti löydä mistään, mutta sitä luokkaa ihastukseni oli, että paikallisesta Prismasta nasautin näitä kyytiin kaksin kappalein, sitä pienintä mallia firetiger- ja kromivärityksillä, ja samalla Savage Gearin ison uistinrasian.
Joku mistään mitään tietämätön voisi ehkä väittää, että on tänä talvena tältä pojalta lähtenyt hieman rukkasesta tämä touhu, mutta niinhän asia siis ei missään nimessä ole...
perusteella melko huikea. Satuin lukaisemaan joulukuun Erä-lehdestä sittemmin arviota kyseisestä kelasta, ja kovasti tuntuivat kehuvan. Hyvä ostos siis, etenkin ottaen huomioon sen että maksettavaksi jäi 31,60. Samalla mukaan tarttui samaten Pfluegerin (tai oikeastaan Shakespearen, joka Pfluegerin omistaa) kahdeksanjalkainen Supreme-vapa, joka sekin oli melko mukavassa alessa, kun satasen vavasta jäi maksettavaa kolmisenkymppiä. Nyt oli siis uusi, laadukas ja erittäin tasapainoinen setti kasassa odottelemassa kevättä. Ja tietysti tuskastuminen tähän talveen kasvoi hetki hetkeltä, ja kevät tuntui koko ajan kaukaisemmalta.
Muutama viikko myöhemmin sitten tuli käytyä Motonetissä ihan muilla asioilla, olisinko nyt lasinpesunestettä ollut autoon ostamassa, kun silmiin osuikin pullollaan ollut melko mittavan kokoinen kalastusvälineiden alennuskori. En tiedä kauanko suoritin kaivauksiani, mutta kun hiki hatussa tongittuani lopulta pääsin lähtemään kassalle päin, oli mukaan tarttunut kaksi Rapalan 13-senttistä Huskya, samaten kaksi Rapalan X-Rap Shadia, Kuusamon ruskea/kuparinen helmi-Kuha, 28- ja 20-grammaiset helmi-Räsäset, firetiger-värinen jerkki-Professor, iso Jakin katkovaappu, kuusi Stormin Wild Eye Pro-kalajigiä, puolet sirppipyrstöllä ja puolet melapyrstöllä. Korista nappasin vielä matkaani kolme pussillista Kalle Paavolan KP-Softbaits- mato- ja kalajigejä, ja koko tähän pamaukseen paloi pätäkkää alle 40 euroa. Tästä siis voinemme päätellä, että kalastusvälineet kannattaa ostaa talvella, mikäli vain suinkin mahdollista.
No, jokuhan tietysti olisi voinut lopettaa shoppaamisen tähän, mutta tulihan sitä sitten eksyttyä myös Vantaan Honkkariin, jossa homma taas lähti tutuille urille. Sieltähän löytyi heti kättelyssä Rapalan Magnumeja kolme kipaletta kympillä, ja se kolme sieltä sitten mukaan valikoitui, niitä pienempiä 9-senttisiä versioita. Tarjouksessa oli myös Jerk-It:in Pike Slinger-jerkkejä, joita irtosi kaksi kympillä, ja nappasinkin pikkuiset 10-senttiset hauki- ja raitapaitaväritteiset kapulat matkaan. Abu Garcian Atom-peltejä lähti neljä kympillä, joten... Niin, no. Totta kai.
Talven mittaan on muutenkin tullut osteltua kaikennäköistä, pari Strike Pro:n Baby Busteria ostin venemessuilta kun intouduin Erä-lehden hurjasta vauva-Busan hehkutuksesta niin kovasti. En noita isoja jerkkejä viitsi ostella, ne ovat vähän turhan valtavia kakkosnelosia nille vesistöille joissa itse kalastelen. Mutta sen verran tämä jerkkihypetys on minuunkin uponnut, että kokeiltavahan se on. Uskoisinkin, että näillä vauvaversioilla kyllä takuuvarmasti ennen pitkää nousee limaraketti jos toinenkin. Stormin suspeja hommasin pari pakettia myös, niitä kahta pienempää kokoa. Budget Sportista löytyi pienellä alennuksella Kuusamon Proffaa ja Räsästä, ja eihän niitä nyt voinut sinne jättää, vaikka eivät tosiaan olleet kuin pari euroa normihinnasta halvempia. Niitä kuitenkin tarvitsee aina.
Tutustuin myös Pro Logicin Savage Gear-malliston tarjontaan, ja vaikutuin etenkin 4Play-malleista, joissa on ehkä luonnollisin uintiliike jota olen missään vänkkyrässä tähän ikään nähnyt. No näitä kuumimpia swimbaiteja nyt ei alennuksesta tietysti löydä mistään, mutta sitä luokkaa ihastukseni oli, että paikallisesta Prismasta nasautin näitä kyytiin kaksin kappalein, sitä pienintä mallia firetiger- ja kromivärityksillä, ja samalla Savage Gearin ison uistinrasian.
Joku mistään mitään tietämätön voisi ehkä väittää, että on tänä talvena tältä pojalta lähtenyt hieman rukkasesta tämä touhu, mutta niinhän asia siis ei missään nimessä ole...
lauantai 27. helmikuuta 2010
Kojamoralli vai raitapaitakaislikko?
Vaikkakin pienenä poikana sain ikimuistoisesti tuon syvyyksissä vaanineen hirviön haksahtamaan pikkuiseen kuparilippaan, ei siitä suoraan syntynyt kalastukseen mitään kovin intohimoista rakkaussuhdetta. Kalastus oli edelleen osa minun elämääni, yhtä pienessä määrin tosin kuin aina ennenkin. Kärsivällisyyteni ei oikein riittänyt vastaamaan kalastuksen vaatimuksia.
Vanhemmalla iällä kalastuksen rooli minun elämässäni on lähtenyt kasvuun. Ensin isieni tapaan verkkokalastuksen muodossa, ja myöhemmin olen alkanut upota vapavälineillä kalastuksen ihmeellisen maailmaan yhä syvemmälle. Aikuisiällä olen löytänyt itsestäni sen kärsivällisyyden jonka puute minut lapsena kalastuksesta viehätyksestä vieraannutti. Olen löytänyt sen tosiasian, jossa kalastuskokemuksesta vain puolet on varsinaista kalastusta - toinen puolisko on luonnossa olemista, rauhoittumista, rentoutumista, suoranaista meditaatiota. Kalaa ei koskaan lähdetä ottamaan. Joskus tullaan tyhjin käsin takaisin - munat pataan, mutta silti mieli on hyvä. Olennaista ei ole suursaalis, vaan tekemisen mielekkyys, rauhoittuminen ja hiljentyminen veden äärellä.
Viime kesänä kalastusintoni lähti kasvuun entisestään, ja vietinkin järvellä suuren osan maalla viettämästäni vapaa-ajasta. Hauentuppia annetttiin kiitettävästi, ja mykistävän kauniiden kesäiltojen lukemattomat vetouistelusessiotkin olivat yllättävänkin kuharikkaita.
Kuume on edelleenkin jatkuvassa nousussa, ja tänä talvena olenkin sitten keskittynyt
päivittämään kalustoa parempaan malliin talven alennusmyyntejä ja tarjouksia koluten. Kesällä tuli jo ostettua uusi Abun vetovapa sekä Ambassadeur 6000 toisen samanlaisen kaveriksi (siinä setissä tosin vavan virkaa toimittaa Blue Foxin Striker), ja nyt oli aika sitten satsata heittovehkeisiin. Ja himppasen verran lapasestahan tämä talvi on sitten kalastusvälineiden suhteen lähtenyt. Siitä seuraavalla kertaa hieman lisää.
Vanhemmalla iällä kalastuksen rooli minun elämässäni on lähtenyt kasvuun. Ensin isieni tapaan verkkokalastuksen muodossa, ja myöhemmin olen alkanut upota vapavälineillä kalastuksen ihmeellisen maailmaan yhä syvemmälle. Aikuisiällä olen löytänyt itsestäni sen kärsivällisyyden jonka puute minut lapsena kalastuksesta viehätyksestä vieraannutti. Olen löytänyt sen tosiasian, jossa kalastuskokemuksesta vain puolet on varsinaista kalastusta - toinen puolisko on luonnossa olemista, rauhoittumista, rentoutumista, suoranaista meditaatiota. Kalaa ei koskaan lähdetä ottamaan. Joskus tullaan tyhjin käsin takaisin - munat pataan, mutta silti mieli on hyvä. Olennaista ei ole suursaalis, vaan tekemisen mielekkyys, rauhoittuminen ja hiljentyminen veden äärellä.
Viime kesänä kalastusintoni lähti kasvuun entisestään, ja vietinkin järvellä suuren osan maalla viettämästäni vapaa-ajasta. Hauentuppia annetttiin kiitettävästi, ja mykistävän kauniiden kesäiltojen lukemattomat vetouistelusessiotkin olivat yllättävänkin kuharikkaita.
Kuume on edelleenkin jatkuvassa nousussa, ja tänä talvena olenkin sitten keskittynyt
päivittämään kalustoa parempaan malliin talven alennusmyyntejä ja tarjouksia koluten. Kesällä tuli jo ostettua uusi Abun vetovapa sekä Ambassadeur 6000 toisen samanlaisen kaveriksi (siinä setissä tosin vavan virkaa toimittaa Blue Foxin Striker), ja nyt oli aika sitten satsata heittovehkeisiin. Ja himppasen verran lapasestahan tämä talvi on sitten kalastusvälineiden suhteen lähtenyt. Siitä seuraavalla kertaa hieman lisää.
Tullako kalamieheksi?
Kalastus on ollut osa minun elämääni vaihtelevassa määrin koko elämäni. Olen viettänyt kesät maalla syntymästäni asti, joten vesistön läsnäolo ei ole voinut olla vaikuttamatta elämääni. Isäni harjoittaa pyydyskalastusta ties kuinka monennessa polvessa, siinä samaisessa järvessä ovat verkkoja kokeneet hänen isänsä, isoisänsä, ja heidän vanhempansa. Vaimot ovat vuosikymmenet ja vuosisadat läpeensä soutaneet ja huovanneet verkkoja miehilleen, aina sadattelujen ja kirosanojen siivittämänä mukamas väärään suuntaan ja liian nopeasti tai hitaasti. Siihen olen minäkin kasvanut, en meren lapsena vaan sisävesistöjen hellemässä huomassa.
Sitten kun olin jo mennyt kouluun, sain ensikosketusta vapavehkeillä kalastamiseen. Perin isoveljeni heppoisen vavan jossa oli sotkuherkkä umpikela. Opettelin heittämään sillä, ja sitä harrastelin vaihtelevalla innostuksella silloin tällöin kesäisin. Olin kuitenkin ehkä enemmän kiinnostunut uusien, jännittävän näköisten vieheiden hankkimisesta kuin itse kalastuksesta.
Melko pian kuitenkin tapahtui jotain, mitä en unohda koskaan. Ystäväni oli perheemme mukana mökillä, ja heittelin rannassa laiturilta. Olin heittelemässä viimeisiä heittoja, ennen kuin antaisin ystävälleni vuoron, kun jysähti. Vesi vaahtosi, vapa taipui ja jarru lauloi, sydän hakkasi ja pienet pojat olivat hetkessä paniikin partaalla. Ei minulla ollut minkään valtakunnan hajua siitä mitä pitäisi tehdä, en ollut saanut kalan kalaa vähäisillä heitoillani ennen tätä.
Ja nyt siiman päässä pyörivään pikkuiseen kuparilippaan oli ottanut jokin suunnaton syvyyksien hirviö, sisävesien Loch Ness, joka oli päättänyt ryhtyä taisteluun äärimmilleen jännittyneen pikkupojan kanssa. Tovin väsyttelyn jälkeen sain tanssitettua partnerini rantaan, huomatakseni kyseessä olevan aivan suunnattoman suuren hauen. Tosiasiassa kala oli pikkuinen hauentuppi, ehkä 30-senttinen, mutta pikkupojalle se oli sama kuin olisin taivutellut miekkavalaan mökkirantaan. Hauki oli tappelustaan väsynyt ja lojui rantamatalassa periksiantaneena, mutta keskenkasvuinen kalamies ei tiennyt mitä tehdä. Haavia ei ollut, ei liioin muita ideoita rantauttamisesta. Lähetin kaverinin hakemaan isää, joka saapui pelastamaan meidät pinteestä. Uskomaton saalis oli tosiasia, ja sitä voittajaoloa ei sanoin pysty kuvailemaan. Jokainen kalamies sen tunteen lapsuudestaan muistaa varmasti, ja siihen samaan oloon saa hyvin elävän tuntuman yhä edelleen, kun taas kerran vapa taipuu ja räikkä huutaa.
Sitten kun olin jo mennyt kouluun, sain ensikosketusta vapavehkeillä kalastamiseen. Perin isoveljeni heppoisen vavan jossa oli sotkuherkkä umpikela. Opettelin heittämään sillä, ja sitä harrastelin vaihtelevalla innostuksella silloin tällöin kesäisin. Olin kuitenkin ehkä enemmän kiinnostunut uusien, jännittävän näköisten vieheiden hankkimisesta kuin itse kalastuksesta.
Melko pian kuitenkin tapahtui jotain, mitä en unohda koskaan. Ystäväni oli perheemme mukana mökillä, ja heittelin rannassa laiturilta. Olin heittelemässä viimeisiä heittoja, ennen kuin antaisin ystävälleni vuoron, kun jysähti. Vesi vaahtosi, vapa taipui ja jarru lauloi, sydän hakkasi ja pienet pojat olivat hetkessä paniikin partaalla. Ei minulla ollut minkään valtakunnan hajua siitä mitä pitäisi tehdä, en ollut saanut kalan kalaa vähäisillä heitoillani ennen tätä.
Ja nyt siiman päässä pyörivään pikkuiseen kuparilippaan oli ottanut jokin suunnaton syvyyksien hirviö, sisävesien Loch Ness, joka oli päättänyt ryhtyä taisteluun äärimmilleen jännittyneen pikkupojan kanssa. Tovin väsyttelyn jälkeen sain tanssitettua partnerini rantaan, huomatakseni kyseessä olevan aivan suunnattoman suuren hauen. Tosiasiassa kala oli pikkuinen hauentuppi, ehkä 30-senttinen, mutta pikkupojalle se oli sama kuin olisin taivutellut miekkavalaan mökkirantaan. Hauki oli tappelustaan väsynyt ja lojui rantamatalassa periksiantaneena, mutta keskenkasvuinen kalamies ei tiennyt mitä tehdä. Haavia ei ollut, ei liioin muita ideoita rantauttamisesta. Lähetin kaverinin hakemaan isää, joka saapui pelastamaan meidät pinteestä. Uskomaton saalis oli tosiasia, ja sitä voittajaoloa ei sanoin pysty kuvailemaan. Jokainen kalamies sen tunteen lapsuudestaan muistaa varmasti, ja siihen samaan oloon saa hyvin elävän tuntuman yhä edelleen, kun taas kerran vapa taipuu ja räikkä huutaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
